Biodiversiteetti-indeksi: Suomen luonnon monimuotoisuus EU:n huippua

Lontoon luonnonhistoriallisen museon laskema indeksi kuvaa, kuinka suuri osa alkuperäisestä lajistosta on säilynyt ja kuinka runsaana se esiintyy.

Lontoon luonnonhistoriallisen museon laskema biodiversiteetti-indeksi (BII) osoittaa, että Suomen luonto on toiseksi parhaiten säilynyt kaikista EU-maista, edellä on vain Kypros. Kolmosena on Saksa ja sitä seuraa Ruotsi.

Indeksistä uutisoi ruotsalainen ATL-verkkolehti (juttu maksumuurin takana).

BII:ssä lasketaan, kuinka luontotyypit ja lajisto ovat muuttuneet ihmisen vaikutuksesta. Käytännössä indeksiluku kuvaa, kuinka iso osa alkuperäisestä lajistosta on säilynyt ja kuinka runsaana se esiintyy.

Indeksin mukaan Suomen, kuten myös Ruotsin, biologinen monimuotoisuus on yli 90 prosentin tasolla ja on parantunut parilla prosenttiyksiköllä vuodesta 1970. Lontoon luonnonhistoriallisen museon mukaan näin korkea indeksiluku kertoo, että luonto on monimuotoista ja että ekosysteemit toimivat hyvin.

Indeksivertailu on sikälikin kiintoisa, että EU:n äskettäin julkaistu ennallistamisasetus sälyttää Suomelle suhteellisesti suurimmat kustannukset luonnon monimuotoisuuden palauttamisesta kaikki EU-maat huomioon ottaen.

 

Biodiversiteetti-indeksi (BII) eri EU-maissa

Kypros 100 %
Suomi 95,98 %
Saksa 95,98 %
Ruotsi 94,93 %
Kreikka 91,16 %
*
*
Unkari 59,99 %
Luxemburg 53,15 %
Tanska 44,89 %
Irlanti 40,59 %

Lähde: Natural History Museum, London

 

 

Kommentit (3)

  1. Säälittävä yritys vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja metsien suojeluun oman rikastumisen suojaamisen toivossa.

  2. Tutkimus upottaa kaikki Suomen luontojärjestöjen nämä hokemat.

    – Suomen metsien monimuotoisuus on romahtanut
    – metsien luontokato kiihtyy
    – lajikato kiihtyy
    – vanhoja metsiä pitää suojella lisää
    – lahopuuta pitää saada lisää metsiin
    – lisää metsien suojelualueita, vaikka Suomessa on suojeltu puolet koko EU-alueen tiukasti suojelluista metsistä

    Tuohon viimeiseen vielä, että Etelä-Euroopassa metsien suojelu käsitetään täysin päinvastaisesti mitä Suomessa. Siellä metsien löyhä suojelu tarkoittaa Suomen talousmetsien käytäntöjä. Eli samalla mittapuulla kaikki Suomen metsät ovat 100% suojeltu.

  3. Onkohan tuo ensimmäinen kommentoija trolli? ”Luonnonystävissä” löytyy toki niitä, jotka valitsevat vain omaan ideologiaansa sopivat tutkimustulokset ja muut tutkimukset sivuutetaan, mutta tälläiset säälittävä yritys-kommentti ovat jo puhdasta trollausta.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat