Bioenergia ry: Turveveron korotusta lievennettävä siirtymätuilla

Hallitus päätti lähes kaksinkertaistaa turpeen veron nykytasolta vuoden 2021 alusta alkaen.

Bioenergia-alan etujärjestö Bionenergia ry vaatii hallituksen budjettiriihessä päätetyn turveveron korotuksen vaikutuksien lieventämistä siirtymätuilla. Hallitus päätti lähes kaksinkertaistaa turpeen veron nykytasolta vuoden 2021 alusta alkaen.

”EU:n siirtymätuet on nyt kohdennettava täysimääräisesti sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten lievittämiseen. Lisäverolla nostettiin riskiä, ettei siirtymätoimia ehditä edes aloittaa, kun rajussa muutoksessa olevat yritykset joutuvat lopettamaan”, tiedotteessa todetaan.

Bioenergia ry:n mielestä turpeen energiakäyttö olisi vähentynyt joka tapauksessa lähinnä EU:n kiristyvän päästökauppajärjestelmän vuoksi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus