Danske Bank: Metsänomistajat ikääntyvät Ruotsissa(kin)

Muutaman vuoden kuluttua yli 80-vuotiaat ruotsalaiset metsänomistajat ovat yleisempiä kuin alle 40-vuotiaat.

Ruotsalaisten metsänomistajien keski-ikä on nousussa, kertoo Danske Bankin uutiskirje Skog & Ekonomi.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen alle 20-vuotiaat ruotsalaismetsänomistajat ovat uutiskirjeen mukaan lähes sukupuutossa ja myös alle 30-vuotiaat käyneet yhä harvinaisemmiksi. Alle 50-vuotiaiden metsänomistajienkin määrä on parissa vuosikymmenessä lähes puolittunut.

Jos sukupolvenvaihdosten tahti jatkuu nykyisellään, jo muutaman vuoden kuluttua yli 80-vuotiaat ruotsalaiset metsänomistajat ovat yleisempiä kuin alle 40-vuotiaat.

Kaiken kaikkiaan vuosina 1999-2021 ruotsalaisten metsänomistajan keski-ikä on noussut 55 vuodesta 61 vuoteen. Samaan aikaan Ruotsin yleinen keski-ikä on noussut vain 1,4 vuodella.

Uutiskirje nostaa kaksi syytä yli muiden. Toisaalta ihmiset pysyvät nykyään entistä terveempinä ja elinvoimaisempina ikääntyessään. Suurin syy lienee kuitenkin metsämaan hinnan nousu. Se tekee usein mahdottomaksi sukupolvenvaihdokset, joissa yhden sisaruksista olisi maksettava muille kohtuullinen korvaus.

Vertailun vuoksi: suomalaisten yksityismetsänomistajien keski-ikä oli parin vuoden takaisen metsänomistajatutkimuksen mukaan 62 vuotta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut