Ilmatieteenlaitoksen, Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) yhteishanke tähtää epävarmuuksien hallintaan hiilinielujen ja kasvihuonekaasujen inventoinnissa.
Maa- ja metsätalousministeriö myönsi viime kevään väliriihessä reilun kahdeksan miljoonan euron lisärahoituksen hankkeelle, jolla pyritään kehittämään nykyistä Luken tuottamaa laskentaa luotettavampi menetelmä todellisten hiilinielujen arvioimiseksi.
Rahoituksen perusteena oli tutkijapiireistä esitetty kritiikki Luken tapaan arvioida erityisesti turvemaiden hiilipäästöjä sekä julkinen keskustelu yllättävistä eroista Suomen ja Ruotsin maankäyttösektorien hiilitaseissa.
Hanke kestää vuoteen 2027, mutta ensimmäiset tulokset on luvattu jo ensi vuodeksi. Tuloksia on määrä käyttää seuraavassa kansallisessa ilmastosuunnitelmassa.
Hankkeessa tarkastellaan koko maankäyttösektorin hiilitasetta. Metsien lisäksi tarkasteltavana ovat siis myös peltojen hiilitase.
Hankkeen johtajana toimii akatemiaprofessori Markku Kulmala Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden osastolta.
Viisiosainen hanke
Hiket-hankkeeksi nimetty kokonaisuus muodostuu viidestä osasta.
Reilu miljoona euroa käytetään uusien mittauksien tekemiseen. Tavoitteena on rajata maankäyttösektorin hiilinielun epävarmuutta.
Toinen, vaikuttavuudeltaan mittava osahanke on kasvihuonekaasutaseiden arvioinnin ja mallinnuksen kehitys. Tavoitteena on uudistaa turvemaiden maaperämallinnus ja kehittää myös kivennäismaiden maaperähiilen mallinnusta.
Kolmannessa osahankkeessa uudelleenanalysoidaan käytettävää dataa ja epävarmuutta.
Neljännessä osiossa luodaan edellytykset eri organisaatioiden välisen yhteistyön tehostamiselle. Tavoitteena on mahdollistaa uudentyyppiset hiilitaseiden analyysit ja avata hiilitasedata nykyistä paremmin käytettäväksi eri tutkimuslaitoksille.
Viidennessä ja eniten rahoitusta saavassa osassa kehitetään kansallista tutkimusinfrastruktuuria. Tavoitteena on parantaa mittausdatan tarkkuutta, jatkuvuutta ja yhteismitallisuutta.
Lisätietoa haetaan muun muassa Nasan ja jatkossa yhteiseurooppalaisen tutkimussatelliitin tuottamasta aineistosta sekä maa-asemilta tehdyistä mittauksista, joissa seurataan hilidioksidin lisäksi myös muita kasvihuonekaasuja ja ilmakehän pienhiukkaisia.
Turvemaa on mallien suurin epävarmuustekijä
Hiilitaselaskelmien suurimmat haasteet kätkeytyvät maaperään, totesi Luken johtava tutkija Samuli Launiainen.
”Nykyisillä malleilla ei saada riittävästi irti metsänkäsittelytapojen ja vesien hallinnan vaikutuksista maaperän päästöihin.”
Suurimmat päästöt tulevat turvemaista. Samalla niiden arvioinnin epävarmuudet ovat suurimmat.
”Karikesyöte tunnetaan valtakunnan metsien inventointien perusteella tarkoin, mutta karikkeen hajoamista ennustetaan 68 suolla kahtena vuonna tehtyjen mittausten perusteella. Tämä aiheuttaa tuloksiin epävarmuutta, koska suokohtaiset erot hajoamisessa ovat suuria”, Launiainen totesi.
Hänen mukaansa maltillinen kymmenen prosentin virhe karikesyötteessä aiheuttaa valtakunnalliseen hiilitaseeseen viiden miljoonan hiilidioksiditonnin poikkeaman.
Soiden hydrologian ja vesienhallinnan mukaan ottaminen ja turpeen hajoamisen lämpötilavasteeen tarkentaminen parantaisivat turvemaiden kasvihuonekaasuinventaarioita, Launiainen arvioi.
”Meidän on päästävä eroon 68 mittauspisteen vankeudesta ja korvata se kaikella ymmärryksellä, jota tiede vuosikymmenien mittaan on tuottanut.”
Lisää aiheesta: Erkki Tomppo: Korjaaminen ei riitä – tarvitaan kokonaan uusi hiililaskenta
Lisää aiheesta: Mureneeko hiililaskennan pohja? Ministeriö tutkituttaa Luken laskentojen epäselvyydet
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään