Lokakuu on karhuille tärkeä aika vuodenkierrossa ennen kuin ne asettuvat talviunille marraskuun aikana. Jos talventulo siirtyy entistä myöhäisemmäksi ilmaston lämmetessä, samoin käy talvipesään siirtymiselle. Yleensä se tapahtuu, kun maahan sataa pysyvä lumi.

Lokakuussa viimeistellään riittävä rasvakerros talviunen ajaksi. Jos tankkaus epäonnistuu marjakadosta tai muusta syystä, talvilevolle ei jäädä vaan edessä olisi nälkäkuolema. Näitäkin tapauksia on joitain ollut.

Nykyinen metsätalous tuottaa karhulle hyvät elinolosuhteet. Hakkuuaukot tuottavat runsaasti marjaa, niin vadelmaa kuin puolukkaa. Soilta ja niiden reunamilta löytyy juolukkaa, variksenmarjaa ja aukeilta lakkaa ja karpaloa.

Vaikka pihlajanmarja on hapan, kelpaa sekin karhulle paremman puutteessa – sitäkin löytyy vesakoituneilta aukoilta. Mustikka on karhulle marjoista tärkein. Kun ensimmäiset pakkaset pehmittävät mustikat, siirtyy karhu puolukan syöjäksi.

Hakkuuaukoilta löytyy myös tavoiteltu herkku: kantojäärän toukka. Kantojäärä munii kesäkuussa talvella hakattuun mäntykantoon ja toukat kuorituvat syksyyn mennessä. Vaikka toukat ovat syksyllä vielä pieniä, karhut kaivelevat kantoja mieluusti – onhan toukissa tutkitusti paljon proteiinia, enemmän kuin vaikkapa lihassa.

Kun tankkaus on suoritettu, valmistellaan talvipesä. Yleensä pesä kaivetaan vanhaan muurahaispesään, hiekkarinteeseen tai ojapenkkaan. Vanha uroskarhu voi karsia kuusenoksia pehmikkeeksi ja nukkua ns. korjuupesässä koko talven.

Karhu varmistaa pesäpaikan rauhallisuuden makoilemalla pari viikkoa sen lähettyvillä, kömpii sitten pesään, tukkii pesänpohjalle kerätyillä sammalilla suuaukon ja aloittaa pitkän unen. Talvi voi tulla.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.