Jaatinen väistyy Metsäteollisuuden johdosta, uuden toimitusjohtajan haku aloitettu

Timo Jaatisen mukaan aika on otollinen muutokselle. Tulevat tehtävät ovat vielä auki.

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen jättää tehtävänsä. Jaatinen ilmoitti ratkaisustaan tänään blogissaan.

”Kuluvan helmikuun alussa minulle tuli 12 vuotta täyteen isänmaan ja suomalaisten hyvinvoinnin kannalta tärkeän toimialan etujärjestön toimitusjohtajana. Se on pitkä aika organisaatiolle ja ihmiselle”, Jaatinen kirjoittaa.

”Nämä vuodet Metsäteollisuus ry:n johdossa ovat olleet hienoja ja antoisia – mutta aikansa kutakin. Nyt on hyvä aika lähteä.”

Tänä vuonna 54 vuotta täyttävä Jaatinen jatkaa Metsäteollisuus ry:ssä toukokuun puoliväliin saakka. Hänen seuraajansa haku on jo käynnistetty.

Jaatinen on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän siirtyi Metsäteollisuus ry:hyn Suomen satamaliiton toimitusjohtajan tehtävästä vuonna 2010. Hän on toiminut myös ministerin erityisavustajana eri ministeriöissä sekä Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtajana.

”Paras hetki katsoa eteenpäin”

Timo Jaatisen mukaan suomalaisessa metsäteollisuudessa on käynnissä historiallinen työelämäuudistus, kun Metsäteollisuus ry on irtautunut työehtosopimustoiminnasta ja työehdoista sopiminen on siirtymässä yritystasolle.

”Olen ollut vahvasti sitoutunut uudistuksen läpiviemiseen, ja nyt järjestön velvoitteet muutosprosessissa on hoidettu.”

Euroopan unionissa puolestaan on valmisteilla paljon metsäteollisuuteen liittyvää sääntelyä.

”Vaikuttaminen toimialan ja Suomen eduksi on Metsäteollisuus ry:n raudanlujien ammattilaisten hyvässä hoidossa, vaikka toimitusjohtaja vaihtuu. Kun Bryssel taas koronan jälkeen avautuu, on sinne hyvä mennä tuorein kasvoin”, Jaatinen kirjoittaa.

Kotimaassa eduskuntavaalit ovat edessä runsaan vuoden päästä, ja metsäteollisuuden tavoitteiden valmistelu on Jaatisen mukaan pitkällä.

”Tämä on siis paras mahdollinen hetki katsoa eteenpäin. Jotta voi tarttua uuteen on rohjettava päästää irti entisestä. Mitä se uusi osaltani on, en vielä tiedä, mutta taatusti jotain mielenkiintoista”, Jaatinen kirjoittaa blogissaan.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa