Jane ja Aatos Erkon säätiöltä jättilahjoitus bioinnovaatiokeskuksen perustamiseen

Paperinkulutuksen vähentyessä puuta vapautuu käytettäväksi muihin tuotteisiin.

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt Aalto-yliopistolle 10,5 miljoonaa euroa bioinnovaatiokeskuksen perustamiseen. Avustus on säätiön historian suurimpia. Lahjoitusvaroilla perustetaan tohtorikoulu, jossa ongelmia lähestytään tekniikan, taiteen, muotoilun ja kauppatieteiden näkökulmasta.

Metsäteollisuuden osuus Suomen tavaraviennistä on noin viidennes. Laskelmien mukaan metsä- ja peltobiomassan arvo voitaisiin jopa kaksinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä, kun se hyödynnetään korkean lisäarvon tuotteiden valmistuksessa. Paperinkulutuksen vähentyessä puuta myös vapautuu käytettäväksi muihin tuotteisiin.

”Esimerkiksi tekstiilikuidusta saatava hinta on noin 2,5-kertainen liukoselluun verrattuna. Suomessa voisi olla biomateriaaleja hyödyntävä kukoistava tekstiiliteollisuus, jolloin tuotteiden arvo ja työllisyysvaikutukset moninkertaistuvat. Uusia biomateriaaleja tarvitaan myös pakkauksissa ja komposiiteissa”, sanoo dekaani Kristiina Kruus.

Aalto-yliopisto on jo yhdessä kumppaniensa kanssa kehittäneet useita lupaavia biomateriaali-innovaatioita. Hämähäkkisilkin ja selluloosan muodostamaa äärimmäisen lujaa materiaalia voidaan hyödyntää esimerkiksi komposiiteissa ja lääketieteen sovelluksissa. AaltoCell-menetelmällä valmistetulla mikrokiteisellä selluloosalla on suuret markkinat elintarvike- ja eläinrehuteollisuudessa.

Nanoselluloosasta tehty puuglitteri puolestaan on ekologinen vaihtoehto muovi- ja metallipohjaisille hohdeväreille.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat