Kaikki kuutoset metsään -hankkeelle puolen miljoonan euron apuraha

Metsäsäätiön apurahojen jaossa painottuivat etenkin lasten ja nuorten hankkeet.

Suomen Metsäsäätiön hallitus on myöntänyt apurahoja 16 eri hankkeelle yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Apurahojen jaossa painottuivat etenkin lasten ja nuorten hankkeet.

Säätiön historian suurin apuraha, runsaat 500 000 euroa, myönnettiin Kaikki kuutoset metsään -hankkeelle. Siinä pitkän aikavälin tavoitteena on, että kaikki kuutosluokkalaiset pääsevät metsään kouluvuoden aikana. Hanketta koordinoi Suomen Metsäyhdistys yhdessä 4H-liiton kanssa. Lisäksi rahoitettiin muun muassa Metsävisaa ja yläkoululaisten metsätapahtumien järjestämistä.

Apurahoja liikeni myös tutkimukselle. Helsingin yliopiston kolmivuotiselle hankkeelle, jossa selvitetään vesien hallintaa karujen turvekankaiden uudistamisessa, myönnettiin runsaat 150 000 euroa. Puurakentamisen edistämishanke sai 35 000 euroa.

Lisäksi apurahoja myönnettiin vaikuttajaviestintään. Päättäjien metsäakatemialle myönnettiin 140 000 euroa, Metsäalan EU-akatemialle liki 80 000 euroa ja EU-päättäjille suunnatulle päättäjien metsäakatemialle 50 000 euroa.

Säätiö myönsi kesäkuussa apurahoja 500 000 euron edestä. Tuolloin rahoitettiin muun muassa metsäelinkeinon ennakointityötä, tutkimusta, viestintää ja metsäluontohankkeita.

Metsäsäätiö on yleishyödyllinen apurahasäätiö, jonka tarkoitus on tukea metsänomistajien, puunostajien ja muiden metsäalan toimijoiden yhteistyötahona metsäelinkeinon elinvoimaisuutta. Säätiö toimii pääosin lahjoitusvaroin, muun muassa puukauppojen yhteydessä perittävällä vapaaehtoisella menekinedistämismaksulla.

Kommentit (1)

  1. Timppa

    Erittäin hyvä idea. Tyttärenpojan espoolainen luokka kävi tuollaisella retkellä, josta pitivät. Pääsivät jopa Maikkarin uutisiin.
    Kerrottiin mm mitä kaikkea puusta voi tehdä. Pääsivät myös kokeilemaan pottiputkella istutusta. Oli uutta oppilaille, että puita istutetaan.

Metsänomistus Metsänomistus

Kuvat