Kato kävi maa- ja metsätalousvaliokunnassa

17 jäsenestä eduskunnassa jatkaa kahdeksan. Teuvo Hakkaraisen äänimäärä kasvoi selvästi.

Väistyvän eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan 17 jäsenestä alle puolet eli kahdeksan tuli valituksi myös uuteen eduskuntaan. Kansa tiputti jäsenistä kuusi, ja kolme ei enää lähtenyt ehdolle.

Putoajien joukossa oli sinisiä edustanut valiokunnan varapuheenjohtaja Kari Kulmala. Saman kohtalon kokivat puoluetoveri Reijo Hongisto ja keskustan Lasse Hautala. Varakansanedustajiksi pudotettiin Pertti Hakanen (kesk.), Susanna Koski (kok.) ja Eerikki Viljanen (kesk.).

Vihreiden Hanna Halmeenpää, RKP:n Mats Nylund sekä SDP:n Harry Wallin eivät enää asettuneet ehdolle. Nylund on ilmoittanut pyrkivänsä viljelijöiden ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n puheenjohtajaksi.

Paikkansa eduskunnassa säilyttivät valiokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) sekä kokoomuksen Markku Eestilä ja Arto Satonen, perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, keskustan Juha Pylväs, vasemmistoliiton Jari Myllykoski, SDP:n Tytti Tuppurainen sekä kristillisdemokraattien Peter Östman.

Keski-Suomen vaalipiirissä ehdolla ollut Hakkarainen sai yli 8 000 ääntä ja kasvatti suosiotaan lähes 2 500 äänellä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus