Keiteleellä näyttävä kasvuvuosi

Kemijärven tehdas nosti mäntytavaran toimitusmääriä.

Keitele Forest –sahakonsernin liikevaihto ja tulos kasvoivat elokuun lopussa päättyneellä tilikaudella.

Liikevaihto kasvoi 17 prosenttia ja nousi 237,2 miljoonaan euroon. Liikevoitto nousi 19,1 miljoonaan euroon, missä oli kasvua 8,2 miljoonaa. Samalla liikevoittoprosentti nousi lähes kolme prosenttiyksikköä 8,1 prosenttiin.

Yhtiön mukaan kannattavuus nousi kapasiteetin korkeamman käyttöasteen, tuottavuuden nousun sekä jalostettujen puutuotteiden kohentuneen hintatason ansiosta. Alaspäin vetäviä tekijöitä olivat tukin hinnan nousu ja sahatavaran vientihintojen lasku.

Sahatavaran toimitukset kasvoivat 14 prosenttia 735 000 kuutiometriin. Kemijärven saha siirtyi kaksivuorokäyntiin maaliskuussa, minkä johdosta etenkin mäntysahatavaran toimitusmäärät kasvoivat.

Jalostettujen puutuotteiden toimitusmäärät kasvoivat 12 prosenttia 284 000 kuutiometriin.

Sahatavaran ja puutuotteiden liikevaihdosta yli 80 prosenttia tulee Euroopan ulkopuolelta. Vienti kasvoi 25 miljoonalla eurolla.

Tilikaudella konsernin investoinnit olivat 20,8 miljoonaa euroa, mikä on 8,8 prosenttia liikevaihdosta.

Alajärven saha valmistuu tämän vuoden elokuussa, mikä kasvattaa sahatavaran tuotantokapasiteettia 180 000 kuutiometrillä. Kaikkiaan konsernin tukkipuun käyttö nousee yli kahteen miljoonaan kuutiometriin vuodessa.

Keitele näkee sahauksen tilanteen vaikeana, mutta uskoo kasvun olevan mahdollista. Maailmanmarkkinoilla kasvu suuntautuu alhaisemman hintatason tuotteisiin kehittyvillä markkinoilla. Jalostettujen puutuotteiden kulutuksen uskotaan kasvavan sahatavaran kysyntää nopeammin.

Konsernin liikevaihto on kasvanut katkeamatta vuodesta 2009 ja tulos vuodesta 2014. Sahayhtiöiden piirissä Keiteleen tuloksentekokykyä arvostetaan, ehkä myös kadehditaan.

Puukauppa Puukauppa