Suomalainen metsätalous on aina perustunut järeän sahapuun tuottamiseen. Ikiaikainen periaate tukin kasvattamisesta sai sotien jälkeen uutta puhtia, kun metsämarssi järjestettiin kesällä 1950. Sen tavoitteena oli yksityismetsien puuntuotannon lisääminen metsänhoidollisin toimenpitein ja kansalaisten innostaminen metsänhoitotöihin.
Meidät opetettiin uudistamaan metsät tunnollisesti, huolehtimaan taimikoista ja tekemään kasvatushakkuut ajallaan. Kun ajelee metsien keskellä maakunnissa, voi todeta, että ihan joka paikkaan eivät metsämarssin toimet enää 2020-luvulla ylety.
Puuston kasvu on kuitenkin saatu nousemaan. 70 vuodessa on puuston määrä kasvanut yli 2,5 miljardiin kuutiometriin. Vuotuinen kasvu ylittää runsaasti hakkuut ja luontaisen poistuman. Metsät ovat samanaikaisesti ikääntymässä, kasvu hiipuu, mutta metsät järeytyvät. Olemme saaneet tavoitteet täyttymään.
2020-luvulla tukkia on hakattu virallisen korjuutilaston mukaan alimmillaan 25 miljoonaa kuutiometriä, enimmillään 29,3 miljoonaa kuutiometriä.
Lähtökohtaisesti tukkia hakataan saha- ja vaneriteollisuuden tarpeisiin. Mekaaninen metsäteollisuus on riippuvainen paitsi tukin saatavuudesta myös hintatasosta – muodostaahan raaka-aine 70 prosenttia sahateollisuuden kustannuksista.
Suomessa on historiallisesti ollut erittäin edullinen kuitupuu, ja hintaero tukkiin on ollut suuri. Ehkä juuri tästä syystä sahat ovat alkaneet jalostaa myös pieniläpimittaista puuta. Tilastojen mukaan alle tukin minimiläpimittaista puuta on käytetty sahaukseen vuosittain 2,5–3,1 miljoonaa kuutiota. Kaikkiaan sahateollisuuden käyttämä raaka-ainemäärä on 2020-luvulla ollut 23–26,5 miljoonaa kuutiota.
Vaneriteollisuus puolestaan käyttää sekä järeää havutukkia että koivutukkia. Havuvanerin tuotanto on supistunut kansainvälisen rakennussuhdanteen heikentymisen vähentäessä kysyntää. Vaneriteollisuuden käyttämä havuraaka-ainemäärä on vaihdellut 1,4 miljoonan ja 1,8 miljoonan kuution välillä. Lisäksi tukkia on viety pieniä määriä ulkomaille ja käytetty hirsiteollisuuden tarpeisiin.
Kokonaisuuden näkökulmasta muu kuin sahateollisuus on siis ollut pienessä roolissa. Vai onko?
Kun lasketaan yhteen vuosittaisten hakkuiden tuottama tukkimäärä ja sahojen käyttämä pieniläpimittainen sahauskelpoinen puu ja vähennetään siitä sahojen ja vaneriteollisuuden käyttämä havutukki sekä vienti ja vähäiset muut käyttökohteet, saadaan erotuksena tukkiylijäämä. Tukkiylijäämä on vaihdellut 2020-luvulla 2,4 miljoonan ja 5,8 miljoonan kuutiometrin välillä. Metsistä korjatusta tukista 15 prosenttia on ohjautunut muualle kuin sahateollisuuteen tai vaneriteollisuuteen.
Julkisuuteen nousee säännöllisesti otsikoita, että sahoja vaivaa tukkipula tai että sahapuun hyvä kysyntä nostaa tukkien hintoja. Lukujen valossa näyttää kuitenkin siltä, että sahateollisuuden raaka-ainehuolto on turvattu, kunhan metsässä tukiksi hakattu tukki ohjataan saha- ja vaneriteollisuuteen. Sahojen suunnasta sellutehtaille suuntautuu tukkien vastaanottomittauksen perusteella pari prosenttia raakiksi lajiteltua tukkia. Määrä ei selitä isoa eroa tukkien ohjautumisessa muualle kuin mekaaniseen puunjalostukseen.
Puukauppaa käydään metsänomistajien kanssa joko puutavaralajikauppana tai runkohintaisena. Puutavaralajikaupassa tukkikertymän kannalta keskeinen tekijä ovat katkonnassa käytettävät pituudet. Mitä enemmän lyhyitä tukkipituuksia, sitä paremmin motokuski voi katkoa tukin talteen. Itsenäisen sahateollisuuden yritykset katkovat tukkiosuuden tarkasti talteen, ja on hyvin mahdollista, että lyhyitä, alle perinteisen 43 desimetrin tukkipituuden olevia mittoja on matriisissa useita – tavoitteena katkoa yli 50 prosenttia lyhyttä tukkia liimapuun ja höylätavaran raaka-aineeksi.
Runkohinnalla ostetussa leimikossa katkontavalta on ostajalla ja teolliset tarpeet määrittelevät katkonnan. Kuinka paljon runkohintaleimikoissa jää tukkipotentiaalia hyödyntämättä? Se ei näy missään tilastossa, puu kun kirjautuu sille koodille, mitä moton nappia painettaessa tehdään.
Ei ole sattumaa, että laskennallinen tukkiylijäämä on tarkastelujaksolla pienimmillään vuonna 2025. Viime vuosi oli poikkeuksellisen haasteellinen massateollisuudelle, ja isoja tehdasintegraatteja seisotettiin heikon kysynnän ja kannattavuusongelmien takia. On myös selluteollisuuden etu, että tukki ohjataan mekaaniseen jalostukseen, palautuuhan vajaa kolmasosa tukista sahahakkeena massateollisuuteen.
Sahateollisuuteen on Suomessa investoitu kymmenen viime vuoden aikana yli kaksi miljardia euroa, ja toimiala on pääomavaltaistunut. Korkeampi kapasiteetin käyttöaste pienentäisi poistorasitetta ja parantaisi sahateollisuuden kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.
Puukaupoilla kannattaa miettiä tarkkaan, mihin haluaa metsissään kasvavaa puuta käytettävän.
Kirjoittaja on Sahateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
