Luke: Puuston kasvu lisääntynyt

Tuoreimpien inventointitietojen mukaan puuston tilavuus on noussut 2,6 miljardiin kuutioon.

Puuston kasvu on kääntynyt nousuun, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan. Vuotuinen kasvu on tuoreimpien mittausten mukaan 103,2 miljoonaa kuutiota (eli 4,5 kuutiota hehtaarilla), kun edellisvuonna se oli 103 miljoonaa kuutiota. Vuonna 2023 kasvu oli 104 miljoonaa kuutiota.

Kasvu vaihtelee alueittain: Etelä-Suomessa keskikasvu on 6,3 ja Pohjois-Suomessa 2,7 kuutiota hehtaarilla. Suurinta kasvu oli Päijät-Hämeessä – 7,6 kuutiota hehtaarilla.

Tiedot perustuvat valtakunnan metsien inventoinnissa vuosina 2020–2024 mitattuihin tietoihin.

Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla on lähes 2,6 miljardia kuutiometriä, vuodentakaisesta arviosta määrä on noussut 26 miljoonaa kuutiota.

Varttuminen tasannut kasvua

Vuosituhannen alussa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsämaalla oli taimikoita 4,2 miljoonaa hehtaaria. Uusimman tiedon mukaan taimikoiden ala on vähentynyt 3,1 miljoonaan hehtaariin. Nuorten kasvatusmetsien ala on samassa ajassa pienentynyt 7,3 miljoonasta hehtaarista 5,7 miljoonaan hehtaariin.

”Metsät ovat varttuneet, mikä on tasannut kasvua. Samalla metsien varttuminen on lisännyt hakkuumahdollisuuksia ja mahdollistanut hakkuiden selvän kasvun viimeisen kymmenen vuoden aikana”, toteaa inventoinnista vastaava johtava tutkija Kari T. Korhonen Luonnonvarakeskuksesta tiedotteessa.

Kommentit (1)

  1. Voisikohan joku kertoa, mitä järkeä on siinä, että tässä tilastossa julkaistaan tiedot puun kasvusta metsä- ja kitumaalla. Miksei samantien kerrota myös joutomaan kasvuja, tai miksei ehkä mieluummin jätettäisi kitumaata pois, kun sille ei oikein mitään voi tehdäkään? Tai miksei edes julkaistaisi rinnalla metsämaan keskikasvua maakunnittain?

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat