Lumen sulamisen aikaistuminen lisää metsien hiilinielua

Ilmatieteenlaitoksen tutkimuksen mukaan pohjoisten havumetsien fotosynteesi on aikaistunut noin kahdeksalla päivällä keväisin.

Lumen varhainen sulaminen lisää hiilidioksidin sitoutumista metsiin, Ilmatieteenlaitoksen tuoreesta tutkimuksesta selviää. Tutkimuksen mukaan pohjoisten havumetsien fotosynteesi on aikaistunut viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana noin kahdeksalla päivällä keväisin, samalla boreaalisten metsien perustuotannon arvioitiin kasvavan vuoden alkupuoliskolla 4–6 prosenttia kymmenessä vuodessa. Se on huomattava lisäys globaalissa hiilinielussa, mikä rajoittaa osaltaan ilmaston lämpenemistä.

Tutkimuksessa yhdistettiin lumen sulamista koskevia satelliittitietoja ja hiilidioksidimittauksia. Tutkimus on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Suomen Akatemian ilmakehätutkimuksen huippuyksikön kanssa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut