Lumimittarituhot levinneet Etelä-Suomessa – koivuja on syöty lehdettömiksi

Tuhot jatkuvat myös ensi vuonna, Metsäkeskuksesta arvioidaan.

Lumimittarit ovat syöneet koivikon lähes lehdettömäksi. (Kuva: Pekka Kuitunen)

Lehdettömäksi syötyjä koivikoita on alkukesästä havaittu eri puolilla Etelä-Suomea, Suomen metsäkeskuksesta kerrotaan. Tuhojen taustalla on lumimittari, jonka toukat popsivat etenkin rauduskoivun lehtiä. Tuhot alkoivat viime vuonna ja ovat nyt levinneet nyt laajemmalle alueelle. Kaakkois-Suomessa runsaasti havaintoja on tullut muun muassa Taipalsaaren, Lemin, Virolahden ja Kouvolan alueilta.

Lumimittarituhoja on esiintynyt Suomessa aiemminkin. Pahin tuhovaihe kestää 2–3 vuotta, joten tuhoja voi tulla myös ensi vuonna, metsänhoidon asiantuntija Pekka Kuitunen Metsäkeskuksesta arvioi.

Mittarituhojen torjuntaan ei ole juuri konsteja. Lumimittarikanta kuitenkin romahtaa tautien ja luontaisten vihollisten runsastumisen seurauksena.

Kuitusen mukaan koivut toipuvat yhden vuoden syönnistä yleensä hyvin. Tällä hetkellä lähes kaljuissa koivuissa on jo loppukesästä uusi lehtikerta. Mutta jos tuhot jatkuvat useamman vuoden ajan, voi kuolleisuus olla parinkymmenen prosentin luokkaa.

Huonokuntoisia puita ei kannata ryhtyä vielä hakkaamaan, vaan odottaa epidemian päättymistä. Silloin metsästä poistetaan kuolleet ja heikkoon kuntoon menneet puut.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito