Metsäkeskus: Muista viedä kuorellinen havupuutavara metsästä pois ajallaan

Metsäkeskus lähettää metsänomistajille kirjeitä, joissa kerrotaan kirjanpainajien riskikohteista.

Varsinkin Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa oli talvella runsaasti lumituhoja, mikä on lisännyt kaarnakuoriaisen pesäpaikoiksi sopivan vahingoittuneen puun määrää metsissä, Suomen metsäkeskuksesta muistutetaan. Viime vuonna kirjanpainajakanta oli kasvussa, mutta tämän kevään vaihtelevat säät eivät ole suosineet kuoriaisten parveilua.

”Metsiin jäänee kesän yli tuoreita rungon osia kaarnakuoriaisten pesimispaikoiksi. Tämän seurauksena hyönteisten populaatio kasvanee näillä alueilla parin lähivuoden aikana”, arvioi valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen Metsäkeskuksesta.

Metsäkeskus lähettää metsänomistajille kirjeitä, joissa kerrotaan kirjanpainajien riskikohteista. Riskikohteet löytyvät myös Metsäkeskuksen verkkopalvelusta.

Metsänomistajien ja puutavaran omistajien on korjattava kuorellinen havupuutavara pois metsästä metsätuholain määräajoissa. Männyt on vietävä (20 kuution ylittävä osa) eteläisessä Suomessa heinäkuun alkuun mennessä, pohjoisessa heinäkuun puoliväliin mennessä. Kuuset (yli 10 kuution osalta) on vietävä eteläisimmässä Suomessa heinäkuun puoliväliin mennessä, Väli-Suomessa 24. heinäkuuta mennessä ja pohjoisessa elokuun puoliväliin mennessä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus