Metsänhoitoyhdistykset avaavat ensi vuonna verkkopalvelun metsänomistajille

Uuden palvelun avulla pyritään helpottamaan metsänomistajan arkea, yhdistyksistä kerrotaan.

Metsänhoitoyhdistykset rakentavat parhaillaan metsänomistajille suunnattua verkkopalvelua, jonka avulla nämä voivat hallita metsäomaisuuttaan ja asioida sähköisesti metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Palvelun ensimmäinen versio julkaistaan ensi vuoden alussa.

Ensi vuoden aikana palvelua on tarkoitus täydentää niin, että sieltä saa kaikki keskeiset yhdistysten palvelut.

”Palvelussa metsänomistajan taskuun voidaan arkea helpottavien työkalujen lisäksi tuoda vaikkapa satelliittidataan pohjautuvaa täsmätietoa metsätuhoista ja tuhoriskeistä”, toteaa Bitcompin myyntijohtaja Jani Heikkilä.

Tavoitteena on, että palvelu helpottaa metsänomistajien arkea ja asiointia yhdistysten kanssa. Palvelua voi käyttää myös mobiililaiteilla. Sähköisen asioinnin uskotaan hyödyttävän etenkin etämetsänomistajia.

Yhdistykset ovat kehittäneet palvelua yhdessä Bitcompin kanssa. Bitcomp Oy on älykkäisiin metsäjärjestelmiin keskittyvä yritys, sen toimialaan kuuluvat myös satelliittidataa monipuolisesti hyödyntävät analyysit ja aineistopalvelut.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut