Metsärahasto aikoo sitoa 20 miljoonaa hiilidioksiditonnia

Arbaro-rahasto keskittyy kestävään metsätalouteen Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja Latinalaisessa Afrikassa.

Kehitysrahoittaja Finnfund on tehnyt 10 miljoonan dollarin sijoituspäätöksen Arbaro-rahastoon, joka keskittyy kestävään metsätalouteen Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja Latinalaisessa Afrikassa.

Arbaron tavoitteena on sitoa metsiin 20 miljoonaa hiilidioksiditonnia, suojella luontoarvoja ja luoda tuhansia työpaikkoja metsien ympäristöön. Kestävä metsätalous on ilmasto-, ympäristö- ja työllisyysvaikutustensa vuoksi yksi Finnfundin painopisteistä.

Latinalaisessa Amerikassa ja Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa metsäalan kasvattamisella on erityisen suuri vaikutus ilmastoon, metsien suojeluun ja työllisyyteen. Arbaron tavoitteena on myös hyvä taloudellinen tuotto, joka perustuu otollisiin metsän kasvuolosuhteisiin ja puun kysynnän kasvuun.

“Kestävä metsätalous on pitkään ollut Finnfundin avainsektoreita. Toimia metsäkadon ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi on vahvistettava nopeasti. Näemme, että Arbarolla on merkittävä rooli tässä työssä”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi.

Finnfund on jo aiemmin sijoittanut kymmeneen metsäyhtiöön etupäässä Afrikassa.

Arbaron tavoitteena on investoida kahteentoista kestävän metsätalouden sijoitusyhtiöön. Arbaron taustalla ovat globaali vaikuttavuusinvestoija Finance in Motion ja metsätalouden neuvonantajayhtiö Unique.

Arbaron päärahoittajiin kuuluu Euroopan investointipankki. Rahasto keräsi ensimmäisellä kierroksella 60,2 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituksen ja sen tavoitteena on päästä 200 miljoonaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito