Metsämiesten Säätiön Pirttilälle metsäalan kuljetusyrittäjien Kolkuttaja-palkinto

Ilari Pirttilä saa kiitosta terrierimäisyydestä ja jämäkkyydestä.

Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä on saanut Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n Kolkuttaja-palkinnon. Palkinto on tunnustus metsäalan kuljetusyrittäjien toimintaedellytysten parantamiseksi tehdystä työstä.

”Sitkeä, jopa terrierimäinen paneutuminen asioihin ja jämäkät kannanotot ovat ohjanneet niin koulutusta, työtekoa kuin tutkimusta koko metsäsektorilla. Hän on kiitettävällä tavalla toteuttanut järjestelmällisesti taustaorganisaationsa päätehtävää metsäalan kehittämistä ja alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistämistä”, todetaan palkinnon perusteluissa.

Tämänkertainen Kolkuttaja-palkinto oli järjestyksessään kahdestoista. Palkinnolla huomioidaan enintään kerran vuodessa jäsenyritysten toimintaedellytyksiin erityisen positiivisella tavalla vaikuttanut henkilö, yritys, yhteistyötaho tai -työryhmä.

Korjattu otsikkoa

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut