Metsäteiden kunnossa pientä parannusta

Metsäkeskuksen tarkastamista metsäteistä vajaalle puolelle suositeltiin hoitotoimia.

Suomen metsäkeskuksen jälkihoitotarkastusten mukaan liki 90 prosenttia tarkastetuista metsäautoteistä on ajokelpoisessa kunnossa. Vajaalle puolelle suositeltiin hoitotoimia, kymmenen prosenttia oli välittömän kunnostuksen tarpeessa.

Tulokset paranivat hieman edellisvuodesta. Parhaat tulokset saatiin läntisestä Suomesta, Itä- ja Kaakkois-Suomessa tulokset olivat heikommat. Tarkastuksia tehtiin vuonna 2009 päättyneillä kemeratiehankkeilla.

Enemmän lanausta ja niittoa

Tyypillinen tämän vuoden tarkastuksissa havaittu puute oli lanauksen laiminlyönti. Puutteita oli myös luiskien niitossa. Sen laiminlyönti johtaa pientareiden vesakoitumiseen ja siten kalliimpiin kunnossapitokustannuksiin.

Metsäkeskus kehottaa seuramaan myös tierumpujen kuntoa. Vaurioitunut rumpu voi aiheuttaa reiän syöpymisen tiehen, mikä on vakava turvallisuusriski tielläliikkujille.

Viime vuonna maksettiin kemeratukea metsäteiden tekemiseen ja perusparannukseen noin 3,7 miljoonaa euroa. Sillä syntyi uusia teitä 65 kilometriä ja perusparannusta 485 kilometrille. Määrät jäivät kolmanneksen edellisvuosien työmääristä.

Kemeratuen saannin ehtona on nykyisin, että tiekunnat huolehtivat teiden kunnossapidosta 10 vuotta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito