MTK: Puurakentaminen teemaksi kuntavaaleihin

Kunnat ja kaupungit voivat omilla päätöksillään vaikuttaa mistä materiaalista rakennetaan, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila muistutti.

MTK kaipaa hallitukselta toimia puurakentamisen edistämiseksi. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että puunkäyttöä estäviä rakennusmääräyksiä puretaan.

”Kun asia on kirjattu hallitusohjelmaan, pitäisi sen eteen myös hallituksen konkreettisesti tehdä jotain. Edellisellä hallituskaudella sentään TEM:ssä oli Metsäalan strateginen ohjelma, mutta nyt ei ole mitään vastaavaa. Toimenpiteitä odotellaan”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila totesi Metsänhoitoyhdistys Pudasjärven tilaisuudessa viikonloppuna.

Marttilan mukaan olennaista olisi viedä eteenpäin puukerrostalojen rakentamista sekä julkisten rakennusten puurakentamista. Esimerkiksi yli kaksikerroksisia puisia asuinkerrostaloja on toistaiseksi rakennettu Suomeen 49 kappaletta. Eli käytännössä ei juuri lainkaan, Marttila huomautti. Ilahduttavaa kuitenkin on, että tänä vuonna on aloitettu 600 puukerrostaloasunnon rakentaminen.

”Puurakentaminen kannattaa kaikissa kunnissa ottaa ensi vuoden kunnallisvaalien teemaksi. Kunnat ja kaupungit voivat omilla päätöksillään vaikuttaa mistä materiaalista rakennetaan. Pudasjärven hirsikampus on tästä erinomainen esimerkki kaikille Suomen kunnille ja kaupungeille”, Marttila kiitteli.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat