Kommentit (2)

  1. Samalla kannalla Tiirolan kanssa.

  2. Kiitän Mikko Tiirolaa. Nyt tarvitaan juuri tällaista ajattelua ja vaikuttamista metsiemme, metsätaloutemme ja sitä kautta koko kansantaloutemme puolustamiseksi.
    tuttu 1970-luvun lause: ”Suomi elää metsästä”. on totta edelleen nyt tulevaisuudessa.
    Metsät tuovat kansantalouteemme uusiutuvaa ja uutta, kun metsän tulot kiertävät yhteiskunnassa eri elinkeinoissa, ne työllistävät hyvin monia eri elinkeinoissa ja ammateissa kautta maan ja aina tulee myös eri verojen kautta hyötyä yhteiskuntamme miniin eri tarpeisiin.
    Alku on metsistä ja kasvua tapahtuu kaikkialla myös meriä ja ilmoja myöten.
    Metsät luovat toimintoja merillekin ja liikennettä lentokentillekin, kun kuljetukset liikkuvat ja kaupankävijät kulkevat markkinoimassa suomalaisia puujalosteita messuilla ja asiakkaille.

Metsänomistus Metsänomistus

Blogit ja Kolumnit

Kuvat