Turvemaametsissä sopiva pohjaveden korkeus on noin 30–40 senttiä, jos turpeesta vapautuvat päästöt ilmaan ja vesistöihin halutaan minimoida, totesi tutkija Markku Saarinen Luonnonvarakeskuksesta NordGen Metsäteemapäivässä Jyväskylässä.

Perinteisen jaksollisen kasvatuksen ongelma on, että pohjaveden pinnankorkeuden vaihtelut ovat suuria.

”Kun pohjaveden pinta on syvällä, on turpeessa paljon mikrobitoimintaa edistävää happea, jonka vuoksi hiilipäästöt ilmaan kasvavat”, Saarinen kertoi.

Avohakkuun jälkeen puuston haihdunta loppuu ja turvemaan pohjaveden pinta nousee.

”Tässä tilanteessa turpeesta vapautuu hapettomuuden vuoksi muun muassa typpeä, fosforia, orgaanista hiiltä sekä metaania, ja päästöt vesistöihin kasvavat herkästi.”

Turvemaametsän uudistaminen esimerkiksi siemenpuuhakkuun avulla on usein toimiva menetelmä metsän uudistumisen kannalta, mutta päästöjen kannalta sekin voi olla Saarisen mukaan ongelmallista, jos pohjavesi nousee liikaa siemenpuuhakkuun jälkeen.

”Taimettumista tapahtuu, kun ojat ovat tukossa ja pohjavedenpinta korkealla. Taimien jatkokehityksen kannalta vesitalous pitää kuitenkin laittaa jossain vaiheessa kuntoon ojittamalla, ja tällöin syntyy runsaasti päästöjä vesistöihin. Siemenpuuhakkuu on kuitenkin karumpien turvekankaiden uudistamismenetelmä, joilla ympäristöongelmat eivät korostu samalla tavoin kuin viljavissa korpikuusikoissa.”

Luonnonvarakeskuksessa selvitetään parhaillaan eri puolille Suomea perustetuilla koealoilla, miten haihdunta vaikuttaa turvemaametsien pohjaveden korkeuteen eri-ikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa.

”Tavoitteenamme on selvittää miten pohjavedenpinta käyttäytyy, jos metsässä kasvaa koko ajan vaihteleva määrä puustoa niin sanotun jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen periaatteella.”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.