Punkaharjulle rakennetaan metsäbiotalouden näyteikkunaa

Biotalouden ilosanomaa halutaan levittää erityisesti nuorille.

Punkaharjulle on suunnitteilla metsäbiotalouden näyteikkuna, joka toimii tutkimustiedon välittäjänä, oppimisympäristönä ja matkailukohteena. Näyteikkunan avulla tietoa halutaan jakaa erityisesti nuorille.

Hankkeen toteuttavat Luonnonvarakeskus (Luke), Metsämuseo Lusto, Metsähallitus, Itä-Suomen yliopisto sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Lisäksi mukaan kutsutaan tarvittaessa eri alojen asiantuntijoita.

Luonnonvarakeskus sekä maa- ja metsätalousministeriö ovat jo käynnistäneet pilottihankkeen, jossa kootaan yhteistyöverkostoa ja haetaan jatkorahoitusta.

”Haemme tärkeälle hankkeellemme näkyvyyttä ja vaikuttavuutta, ja siksi tarvitsemme yhteistyökumppaneita sekä Luken sisältä että muista toimijoista. Punkaharjun lisäksi tavoitteena on rakentaa näyteikkunakohteita myös muihin tutkimusmetsiin, esimerkiksi Ruotsinkylään, kertoo Luken erikoistutkija Teijo Nikkanen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito