Puuarkkitehtuurikilpailun voitto jäi Suomeen

Kansainvälisestä arkkitehtikilpailusta haettiin ideoita joustavaan ja vastuulliseen kaupunkirakentamiseen.

Kansainvälisen Urban Adaptation -puuarkkitehtuurikilpailun on voittanut Helsingin Arabianrantaan suunniteltu monitoimipuutalo nimeltään S M L XL. Sen suunnittelivat Suomessa työskentelevät arkkitehti Francesco Allaix ja maisema-arkkitehti Julio Orduña, jotka kuittasivat voitosta 15 000 euroa.

Urban Adaptation -kilpailu haastoi arkkitehdit ja opiskelijat eri puolilta maailmaa suunnittelemaan puuelementeistä monikäyttöisen rakennuksen tai rakentamisen järjestelmän, joka mukautuu yhteisön muuttuviin käyttötarpeisiin ajan kuluessa. Metsä Groupin, Aalto-yliopiston ja ympäristöministeriön järjestämä kisaan tuli töitä 48 maasta yhteensä 154.

Kilpailun voittanut suunnitelma S M L XL on monitoimirakennus, jossa käytetään neljää eri kerroskorkeutta, joiden mahdollistamat erilaiset tilat sopivat vaihteleviin käyttötarkoituksiin.

”Monet kilpailutyöt ovat todella kiinnostavia ja liittyvät eri puolilla maailmaa oleviin kohteisiin. Tämä osoittaa, että puuelementtijärjestelmiä voidaan soveltaa yleismaailmallisesti”, kertoo kilpailun tuomari, ruotsalainen arkkitehti Rahel Belatchew. Tuomariston toinen jäsen oli arkkitehti Minna Riska.

Kilpailun toinen palkinto meni Venäjälle ja kolmas palkinto Turkkiin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat