Savonlinna tiivistää metsäntutkimuksen yhteistyötä venäläisten kanssa

Tarkoituksena on lisätä muun muassa opiskelijavaihtoja ja tutkijavaihtoja kaupunkien korkeakoulujen välillä.

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine ja Pietarin valtiollisen metsäteknillisen yliopiston rehtori Jurii Belenkij ovat allekirjoittaneet tänään sopimuksen metsäalan yhteistyöstä. Tarkoituksena on valmistella yhteisiä hankkeita metsäteollisuuden tutkimuksessa, tuotekehityksessä ja koulutuksessa Savonlinnassa, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.

Hankkeissa ovat mukana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk ja Luonnonvarakeskus.

”Tavoitteena olisi muun muassa opiskelija- ja tutkijavaihdon kehittäminen siten, että saataisiin metsäyliopiston tutkijoita Savonlinnaan ja yritysyhteistyötä aikaan uusien biotalouden alan yritysten syntymiseksi”, kertoo kaupunginjohtaja Janne Laine.

Rahoitusta haetaan muun muassa EU:n ulkorajayhteistyöohjelmasta.

Pietarin valtiollinen metsäteknillinen yliopisto ja Xamk ovat tehneet yhteistyötä jo aiemminkin.

”Savonlinnan kaupungin tänään solmima sopimus vahvistaa ja syventää yhteistyötämme entisestään. Metsä, vesi ja ympäristö ovat Xamkin strategiassa kolme koulutuksen kärkeä, ja haluamme olla vahvin käytännön Venäjä-osaaja koko Suomen korkeakoulukentällä”, sanoo Xamkin hallituksen puheenjohtaja ja kouluneuvos Jyrki Koivikko.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat