Sertifioitujen metsien pinta-alan kasvu pysähtynyt – maailmassa sertifioitu yhteensä 500 miljoonaa hehtaaria

Professori Paavo Pelkonen johtaa Suomen PEFC-kriteerien tarkistustyötä.

Maailman metsistä vain noin 10 prosenttia on sertifioitu, eikä tuo pinta-ala ole juurikaan lisääntynyt viime vuosina. Suomessa metsistä yli 90 prosenttia on PEFC-sertifioitu. Hehtaarimäärä kasvoi viime vuonna jonkin verran edellisvuodesta.

Tänään käynnistyi PEFC-vaatimusten määrävälein tehtävä tarkistustyö, jota johtamaan valittiin professori Paavo Pelkonen. Hän on toiminut muun muassa Joensuun, myöhemmin Itä-Suomen yliopiston rehtorina. Sihteeriksi valittiin luonnonhoidon asiantuntija Hannes Pasanen Tapiosta.

Kriteereitä ryhtyy käymään läpi standardityöryhmä, jonka perustuvaan kokoukseen oli ilmoittautunut yli 60 tahoa.

”Meille on tärkeätä, että prosessi on avoin kaikille, jotka ovat kiinnostuneita metsistä ja niiden kestävästä käytöstä”, sanoi PEFC Suomen pääsihteerin Auvo Kaivola.

Aikanaan uudistettujen vaatimusten luonnos on myös kaikkien vapaasti kommentoitavissa. Edellisen kerran PEFC-kriteerejä tarkistettiin vuosina 2013–2014.

Maailman noin 500 miljoonasta sertifioidusta metsähehtaarista noin 60 prosenttia on sertifioitu PEFC-järjestelmän mukaan ja noin 40 prosentilla on FSC-sertifikaatti.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut

Kuvat