Uutinen Tilaajille Hyvän metsänhoidon puolestapuhuja Jouko Juurikkala on kuollut Juurikkala kirjoitti Metsälehteen lähes 20 vuoden ajan.
Uutinen Tilaajille Talouden tiukentuminen tuntuu, Metsähallituksen ennallistamistöissä roima pudotus Tänä vuonna valtion alueilla ennallistetaan liian vähän, Metsähallituksen Luontopalveluista kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Kemin biotuotetehtaan räjähdyksen korjaustyöt vievät viikkoja Myös Metsä Boardin kartonkitehtaan tuotanto on pysäytetty.
Uutinen Tilaajille Metsä Group aloittaa esiselvityksen uudesta tekstiilikuitutehtaasta Kuura-tekstiilikuitua valmistava tehdas työllistäisi 250 henkilöä ja moninkertaistaisi sellun jalostusasteen.
Uutinen Tilaajille Puukauppa taittui alamäkeen, hinnat yhä pääosin nousussa Koivutukin hinta kääntyi viime viikolla laskuun.
Uutinen Tilaajille Metsäkeskus: Metsäenergialle on kysyntää ja käyttökin kasvaa lähivuosina Pidemmällä aikavälillä puunpoltto kuitenkin vähenee.
Uutinen Tilaajille SKAL: Kuljetukset on turvattava, polttoainejakelu rajattava lakon ulkopuolelle Tavaraliikenne on pidettävä mahdollisimman hyvin käynnissä, järjestöstä todetaan.
Uutinen Tilaajille Taimiyhtiö kaappasi alan huippuosaajan UPM:ltä – Anne Immonen siirtyi Fin Foreliaan Anne Immonen aloitti taimiyhtiön liiketoimintajohtajana helmikuun alussa.
Uutinen Tilaajille Äänekoskelle rakennetaan koetehdas ligniinituotteiden kehittämiseen Metsä Groupin koetehtaan pitäisi valmistua ensi vuoden lopulla.
Uutinen Tilaajille Suomi kaatamassa ennallistamisasetusta, ympäristöjärjestöt vetoavat hallitukseen asetuksen puolesta Ympäristöministeri Kai Mykkäsen mukaan asetus on edelleen Suomen kannalta kohtuuton.