Uutinen Metsä Groupilla jyrkkä tulospudotus Halventunut sellu ja kotimaan lakot leikkasivat ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta.
Uutinen Rauman uuden sahan laitetoimituksista sovittu Metsä Group on tehnyt esisopimuksen myös Kemin biotuotetehtaan päälaitteista.
Uutinen Stora Enson FSC-ryhmän koko tuplaantui Yhtiön mukaan FSC-sertifiointi kiinnostaa monenlaisia metsänomistajia.
Uutinen Metsäkeskus: Etelä-Suomen uudistusalasta jopa viisi kuudesosaa viljellään kuuselle Kuusettuminen lisää metsätuhojen riskiä ja näkyy metsänomistajan kukkarossa.
Uutinen Wallenberg-palkinto metsien kasvun mallinnuksen kehittäjille Joseph Landsbergin, Richard Waringin ja Nicholas Coopin kehittämä 3PG-malli on yksi käytetyimmistä metsän kasvun arviointimalleista
Uutinen Metsähallitukselle uudet ohjeet – jatkuvan kasvatuksen hakkuiden osuus nostetaan neljännekseen Hakkuumäärien ennakoidaan pienenevän valtion metsissä uusien linjausten takia.
Uutinen Stora Enson entinen johtaja Koskisen hallitukseen Juha Vanhainen työskenteli viimeksi Uros Oy:n toimitusjohtajana.
Uutinen Metsäteollisuus: Koronapandemia iskee mekaaniseen metsäteollisuuteen raskaammin Järjestön mukaan pandemia näkyy vientiteollisuudessa seuraavien vuosineljännesten aikana.
Uutinen Puukauppa muutaman miljoona kuutiota viime vuosia jäljessä Metsäteollisuus ry:n tilastojen mukaan kantohinnat ovat pääosin laskeneet vuoden takaiselta tasolta.