Uutinen Metsätilakauppoja tehdään ennätystahtia Yli kymmenen prosenttia metsätiloista on vaihtanut omistajaa vapailla kaupoilla 2000-luvulla.
Uutinen VR:n tuontipuuliikenteen raidekalusto valmistunut, käyttöön toukokuun aikana VR:n tytäryhtiö Finnlog operoi vaunuja Venäjällä.
Uutinen FM Timberillä liikevaihto kasvoi, liiketulos laski Vaikea loppuvuosi painoi ja halpa rupla nosti kahden maan sahaajaa.
Uutinen Uittokauden ensimmäiset puut hinattiin Ristiinaan Tämän vuoden uiton puumäärän ennakoidaan nousevan viime vuoden tasolla.
Uutinen Puun poltto näkyy suurten kaupunkien ilman hiukkaspitoisuuksissa Oslossa puun poltosta peräisin olevien hiukkasten osuus on jopa 60 prosenttia ilman pienhiukkaspitoisuuksista.
Uutinen Lentotähystys käynnistyi harjoituslennoilla Etelä-Suomessa Alkuviikon lennoilla havaittiin kaksi maastopaloa.
Uutinen Metsäliiton perusosuuksille maksettava korko pieneni Korkoja maksetaan viime vuodelta yhteensä vajaat 72 miljoonaa euroa.
Uutinen Lakot kävivät kalliiksi – sahauksessa liki neljänneksen pudotus Alkuvuonna metsäteollisuuden tuotanto laski kaikissa päätuoteryhmissä.