Stora Enso muuttaa metsäomaisuutensa arvostusmenetelmää

Suomessa ei ole saatavilla yhtä luotettavaa tietoa metsäkaupoista kuin Ruotsissa.

Stora Enso muuttaa Pohjoismaiden metsäomaisuutensa arvostusmenelmää. Jatkossa yhtiön metsäomaisuuden arvo määräytyy markkinatransaktiojen eli toteutuneiden metsä- ja puukauppojen perusteella.

Alustavien arvioiden mukaan Stora Enson metsäomaisuuden arvo on näin mitattuna 6,5–7 miljardia euroa, kun se tänään julkistetussa kolmannen vuosineljänneksen kirjanpidossa oli 5,4 miljardia euroa.

”Tämä menetelmä tarjoaa läpinäkyvämmän ja paremmin havainnoitavissa olevan perustan metsäomaisuuden arvostukselle”, toimitusjohtaja Annica Bresky perustelee tiedotteessa.

Muutos koskee koko painollaan Ruotsia, missä on saatavilla riittävästi kauppatietoja luotettavalle arvostukselle. Sen sijaan Suomen metsäomaisuudelle markkinoihin perustuvaa arvostusta ei yhtiössä pidetä luotettavana, koska tarjolla ei ole riittävän yksityiskohtaisia tietoja esimerkiksi kaupankäynnin kohteena olevista puukuutiometreistä.

Siksi Suomessa Stora Enson kasvavan metsän arvostukseen ei tule muutosta, vaan uudelleenarvostus koskee vain yhtiön metsämaata.

Stora Enso omistaa metsänsä Suomessa Tornator Oyj:n kautta, josta yhtiön omistusosuus on 41 prosenttia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus