Suomelle luontolahjoina yli 8 000 hehtaaria uusia suojelualueita

Metsähallituksen uusista suojelukohteista yli puolet sijoittuu Etelä-Suomeen.

Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen esitteli valtion osana Luontolahja-kampanjaa perustamia uusia suojelualueita. (Kuvaaja: Eero Sala)
Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen esitteli valtion osana Luontolahja-kampanjaa perustamia uusia suojelualueita. (Kuvaaja: Eero Sala)

Valtio vastasi huutoonsa ja tuplasi Suomen juhlavuoden Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjan yksityisten maanomistajien suojelemat alueet. Näin siitä huolimatta, että tavoitteeksi asetettu 1 800 hehtaaria puolitoistakertaistui.

”Tehtävästä tuli odotettua vaativampi, mutta onneksi Metsähallitus on ketterä”, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) veisteli tiedotustilaisuudessa tänään.

Yksityisten luontolahjoja kertyi lopulta 3 064 hehtaaria. Sen lisäksi kunnat suojelivat omia maitaan 1 980 hehtaarin verran, mutta niitä ei tuplauslupaus sentään koskenut.

Valtaosa yksityisten maanomistajien lahjoittamista alueista säilyy edelleen yksityisessä omistuksessa, mutta luonnonsuojelulain mukaisina suojelualueina.

Valtio suojeli lopulta yhteensä 3 358 hehtaaria. Runsas 300 hehtaaria alueista on ollut jo aiemmin luontokohteina metsätaloustoimien ulkopuolella. Kokonaan uusia kohteita on runsaat 3 000 hehtaaria.

Valtaosa 94 uudesta suojelualueesta on Metsähallituksen kohteita. Lisäksi Senaatti-kiinteistöt ja Liikennevirasto ovat suojelleet muutaman kymmenen hehtaaria kumpikin.

Yli puolet suojelualeista sijaitsee Etelä-Suomessa, 27 Pohjanmaan-Kainuun alueella ja 15 Lapissa. Kohteista enemmän kuin puolet on kokonaan tai osittain luontojärjestöjen esittämässä suojelurajauksessa.

”Etelästä onkin ehkä ollut enemmän todellisia luontokohteita löydettävissä”, Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen sanoi.

Vaikka Luontolahja-kampanja osoittautui menestykseksi, pikaista jatkoa sille ei ole luvassa.

”Metsänomistajat voivat koko ajan perustaa yksityisiä suojelualueita muun muassa metsiensuojeluohjelma Metson kautta”, ministeri Tiilikainen muistutti.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut