Susilähettiläät on vuoden luontoteko

Palkitsemista perusteltiin muun muassa aiheettoman susipelon vähentymisellä sekä vuoropuhelun lisäämisellä.

Luonto-Liiton susilähettiläät on palkittu vuosien 2015–2016 parhaana luontotekona. Palkitsemista perusteltiin muun muassa aiheettoman susipelon vähentymisellä sekä vuoropuhelun lisäämisellä.

Susilähettiläät ovat jakaneet nuorille susia ja muita suurpetoja koskevaa tutkimustieto. Lähettiläät ovat tavoittaneet suuren joukon lapsia ja nuoria kouluvierailuillaan eri puolilla Suomea.

Palkinto jaettiin nyt kuudetta kertaa. Vuonna 2014 palkinnon sai saimaannorpille tehdyt apulumikinokset.

Voittajan lisäksi palkittiin kolme finalistia, jotka ovat edistäneet lasten luontokasvatusta. Palkinnon saivat Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen ympäristökasvatusryhmä, partiolippukunta Pornaisten Solmu ja Virtavesien hoitoyhdistys ry. Kaikkiaan kisaan saatiin 22 ehdotusta.

Valinnoista päätti Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Suomen kansallinen komitea.

Paras luontoteko –kisan tavoitteena on löytää kekseliäitä ratkaisuja, jotka osaltaan tukevat luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämistä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat