Tutkimus: Ilmastonmuutos saattaa kurittaa männyntaimia

Laboratoriokokeissa ne taimet, jotka lumi peitti vain osin, kärsivät pahoja vaurioita.

Nykyistä ohuempi tai kokonaan puuttuva lumipeite vaikuttaa eri tavoin havu- ja lehtipuihin, Luonnonvarakeskuksen tuoreessa tutkimuksessa todetaan. Laboratoriokokeissa pienistä männyn taimista vain ne, jotka olivat kokonaan lumen peitossa, lähtivät kasvuun normaalisti. Sen sijaan ne taimet, jotka lumi peitti vain osin tai ei ollenkaan, kärsivät pahoja vaurioita.

Hieskoivun taimien selviytymiseen lumipeite tai sen puuttuminen ei vaikuttanut. Tämä ero vaikuttaa havu- ja lehtipuiden väliseen kilpailuun.

”Tosin niillä koivun taimilla, jotka olivat lumi- tai jääkerrosten peittämiä, oli seuraavana kasvukautena enemmän lehti- ja juuribiomassaa”, kertoo tutkija Timo Domisch Luonnonvarakeskuksesta.

Hänen mukaansa tulokset vahvistavat, että lumipeite on tärkeä suoja pienille taimille talven kylmää ja kevään kuivattavaa ilmaa vastaan. Talvella puihin kohdistuu monia stressitekijöitä – kylmyys, routa ja voimakas auringon säteily keväällä. Stressin heikentämät puut ovat herkempiä sairastumaan esimerkiksi sienitauteihin tai vastustamaan tuhohyönteisiä.

Ilmastonmuutoksen seurauksena talvien ennakoidaan muuttuvan lämpimämmiksi. Se voi johtaa ohuempiin lumipeitteisiin, paikallisiin tulviin ja jääkerroksen muodostumiseen maan pinnalle ja lumipeitteen sisään.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito