Uhanalaisten pikkuapolloperhosten määrää on saatu kasvatettua siirtoistutuksilla

Sääolosuhteet ovat olleet suotuisia perhosten lisääntymiselle.

Uhanalaisten pikkuapolloperhosten määrä on kasvanut siirtoistutusalueilla Sipoossa, Porvoossa ja Salossa. Eniten perhoset lisääntyivät Sipoonkorven kansallispuiston laidunniityllä, jolla on nyt arviolta 200 pikkuapolloa. Edellisenä vuonna niitä oli vain 30.

Kaikilla siirtoistutusalueilla perhosia arvioidaan olevan nyt noin 730 kappaletta. Suomen ympäristökeskuksen mukaan syynä ovat suotuisat sääolosuhteet.

”Luminen talvi tarjosi hyvän suojan perhosen talvehtiville munille. Vapun jälkeen alkanut pitkä lämmin jakso suosi keväällä toukkien kehitystä ja touko-kesäkuun vaihteessa aikuiset pikkuapollot pääsivät lentämään ja lisääntymään ihanteellisessa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä.” kertoo Ympäristökeskuksen erikoistutkija Mikko Kuussaari.

Pikkuapollo on riippuvainen karjan laidunnuksesta, sillä laidunpaikoilla kasvaa toukkien ravintokasveja ja perhosten tarvitsemia mesikasveja.

Rauhoitettua pikkuapolloa tavataan lähinnä Ahvenanmaalla ja lounaisen Suomen saaristo- ja rannikkoalueilla. Vielä 1900-luvun alussa perhosta esiintyi muun muassa Espoossa, Sipoossa ja Porvoossa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat