Uutta paikkatietoa jyrkänteistä, helpottaa korjuun suunnittelua

Uuden aineiston avulla metsänomistajat ja metsäammattilaiset voivat ottaa jyrkänteet alusmetsineen paremmin huomioon, Metsäkeskuksesta kerrotaan.

Suomen metsäkeskus on julkaissut uutta paikkatietoaineistoa jyrkänteistä. Laserkeilauksella tuotettu aineisto kertoo jyrkänteiden sijainnin maastokarttaa tarkemmin. Sijainnin lisäksi aineistosta selviää jyrkänteiden korkeus.

Vastaa aineistoa ei ole aiemmin ollut jyrkänteistä saatavilla, Metsäkeskuksesta kerrotaan.

Metsälaki turvaa useimmat vähintään kymmenen metriä korkeat jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät. Uuden aineiston avulla metsänomistajat ja metsäammattilaiset voivat ottaa jyrkänteet alusmetsineen paremmin huomioon, Metsäkeskuksesta kerrotaan. Tieto jyrkänteistä helpottaa myös hakkuukoneenkuljettajan työtä.

”Monet jyrkänteet ja alusmetsät voivat sopia vapaaehtoiseen suojeluun. Usein niiden läheisyydessä sijaitsee myös muita suojeluun sopivia puustoisia kalliometsiä”, sanoo Metsäkeskuksen luonnonhoidon johtava asiantuntija Riitta Raatikainen tiedotteessa.

Hakkuissa jyrkänteiden alle kannattaa keskittää säästöpuustoa. Taimikonhoidossa jyrkänteiden läheisyyteen kannattaa jättää suojatiheikköjä metsän eläimille, Metsäkeskus opastaa.

Tällä hetkellä Metsäkeskuksen jyrkänneaineisto kattaa noin 50 prosenttia metsämaan pinta-alasta. Uusia alueita valmistuu jatkuvasti lisää.

Jyrkännetietoja voi katsoa Metsäkeskuksen karttapalvelusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa