7 kysymystä rämeistä

Rämeiden maailma on moniulotteinen. Osa ojitusalueista on yllättävän viljavia, osalle kannattaa antaa vauhtia tuhkalannoituksella, osa jättää metsätalouden ulkopuolelle.

Aidolla rämeellä mätäspinta on yhtenäistä. (Kuvaaja: Markku Saarinen)

1. Mikä on räme?

Räme on mäntyä kasvava luonnontilainen suo erotuksena kuusta kasvavasta korvesta ja kokonaan puuttomasta nevasta. Rämeet ovat yleensä korpia karumpia, mutta on myös viljavia rämeitä.

Ojitettuna rämeen luonne muuttuu perusteellisesti. Silti arkikielessä myös ojitusaluemännikköä kutsutaan rämeeksi, vaikka varsinainen nimitys on turvekangas.

2. Mitkä ovat yleisimmät rämetyypit?

Etelä-Suomessa yleisin on isovarpuräme, jonka tunnistaa polveen asti yltävästä suopursukasvustosta. Lähes yhtä yleisiä ovat “suoheinää” eli jouhisaraa kasvavat sararämeet ja karut tupasvillarämeet.

Ojitetuilla soilla yleisin alkuperäinen suotyyppi on sararäme. Niistä on kuivatuksen myötä kehittynyt puolukkaturvekankaita.

Sekatyypin rämeillä tarkoitetaan rämeitä, joissa männyt ovat mättäillä ja väleissä on märkiä puuttomia nevapintoja.

3. Eroavatko räme- ja korpimaiden metsänhoito toisistaan?

Ojitusalueilla ei ole kovinkaan tärkeää, onko lähtötilanne ollut räme vai korpi. Viljavuuden tunnistaminen on sen sijaan oleellista.

Osa rämeiden ojitusalueista on samaa mustikkaturvekankaiden viljavuustasoa kuin useimmat korpien ojitusalueet. Tällöin toista uudisojituksen jälkeistä puusukupolvea perustettaessa kannattaa siirtyä kuuseen, vaikka ensimmäinen sukupolvi olisi ollut mäntyvaltainen.

4. Poikkeaako rämeiden metsänhoito kivennäismaamänniköiden hoidosta?

Taimikonhoito voi olla huomattavan työlästä erityisesti, jos lähtökohtana on ollut sekatyypin räme, joille saattaa syntyä tiheä hieskoivikko.

Ensiharvennus on järkevä ajoittaa yhteen kunnostusojituksen kanssa. Osalla karuista varputurvekankaista ojat on syytä kunnostaa jo ennen ensiharvennusta. Niillä kuitenkin pärjätään yhdellä, riittävän voimakkaalla harvennuksella päätehakkuuseen asti, kun taas viljavimmilla rämeojituksilla mennään kahdella harvennuksella.

5. Uudistetaanko rämeet luontaisesti vai viljellen?

Lähes kaikki varputurvekankaan männiköt kannattaa uudistaa ensisijaisesti luontaisesti ja mahdollisimman vähin kustannuksin. Puolukka- ja mustikkaturvekankailla viljely on vaihtoehto varsinkin, jos lähtötilanne on ollut sekatyypin räme, jolla vesakoituminen voi olla iso luontaisen uudistamisen ongelma.

6. Milloin räme kannattaa lannoittaa?

Osalla sekatyypin rämeistä eli märkien soiden ojitusalueista vesiliukoinen kalium on huuhtoutunut, fosforikin voi olla vähissä ja puille vaikeasti hyödynnettävässä muodossa. Jos typpipitoisuus on tarpeeksi korkea, niin tuhkalannoituksen kalium ja fosfori tuottavat voimakkaan kasvureaktion.

Typpipitoisuus on riittävä, jos kasvupaikka on vähintään puolukkaturvekangasta. Karkea nyrkkisääntö on, että typpeä on riittävästi, jos sekapuustona oleva hieskoivu jaksaa kasvaa pituudeltaan männyn veroisena valtapuustossa.

7. Pitäisikö osa ojitetuista rämeistä jättää metsätalouden ulkopuolelle?

Suomessa on vajaa miljoona hehtaaria sellaisia räme- ja nevaojituksia, joiden kohdalla aktiivisen metsätalouden jatkaminen on taloudellisesti kyseenalaista. Osa niistä on syytä ennallistaa, sillä mahdollisista metaanipäästöistä huolimatta suoluonnon monimuotoisuuden ylläpito ja lisääminen on tärkeää.

Juttua varten on haastateltu erikoistutkija Markku Saarista Luonnonvarakeskuksesta. Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 5/2021

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut

Kuvat