Haastattelu | Puunkorjuun digiloikka

Metsäkoneisiin tulee älyä kuljettajan avuksi, mutta ei kuljettajan korvaajaksi, metsäteknologian professori Kalle Kärhä uskoo.

Korjuukoneisiin tulee älyä, joka havainnoi ympäristöä ja avustaa kuljettajaa, mutta korjuun laatu ja tuottavuus riippuu jatkossakin eniten kuljettajasta, Kalle Kärhä näkee. (Kuva Johanna Kokkola)

Puunkorjuun digiloikka on paljolti konenäön ja laserkeilauksen sensoreita, jotka havainnoivat ympäristöä ja keräävät dataa.

”Metsäkoneet ovat jo nyt haitekkia (high tech), mutta sensoreita tulee lisää mittaamaan ja seuraamaan työn laatua”, Kalle Kärhä uskoo. Hän aloitti Itä-Suomen yliopiston metsäteknologian professorina vuosi sitten.

Ajurina on tuottavuuden parantaminen, mutta lisäksi Kärhä korostaa Euroopan unionin ja kansallisen tason säätelyä.

”Panta kiristyy. Monimuotoisuuden todentamisessa ei kysytä kuka ja mitä maksaa, vaan se on tehtävä ja koneissa on oltava sovellukset.”

Lehtipuiden jättäminen, tekopökkelöt, säästöpuuryhmät ja purojen suojakaistat voidaan todentaa sensoreilla eikä niitä tarvitse erikseen kirjailla ylös.

Sensorit tuovat läpinäkyvyyttä myös varsinaiseen puunkorjuuseen. Harvennusten tasalaatuisuus sekä ajourien väli, leveys ja urapainumat voivat tulevaisuudessa olla metsänomistajalle hakkuun jälkeen raportoitavaa tietoa, samoin tieto sitoutuneesta hiilestä.

”Liian voimakkaat harvennukset ovat jonkinasteinen ongelma. Sensoriteknologia voi varoittaa kuljettajaa kun harvennus menee suositusten alarajalle.”

Kenelle tieto kuuluu?

Kun kehitys etenee, on myös määritettävä, kenelle korjuukoneen keräämä tieto kuuluu.

”Pelisäännöt ovat olemassa, mutta niitä pitää päivittää, kun tulee uusia tietolähteitä.”

Pelisäännöillä Kärhä tarkoittaa, että tietojen luovutuksesta sovitaan etujärjestötasolla Koneyrittäjät ry:n, Metsäteollisuus ry:n ja MTK:n kesken.

”Pidän hyvänä, että tiedot raportoidaan puunostajalle, metsänomistajalle ja metsänomistajan luvalla viranomaistaholle, jolloin ne päätyvät Metsäkeskuksen metsään.fi-palvelun kuviotietoihin.”

Periaatteessa jollakin voisi olla metsänomistajan metsästä enemmän tietoa kuin metsänomistajalla itsellään, mutta Kärhä painottaa, että sellainen yhtälö ei saa toteutua.

Harvennusten dilemma

Korjuun tuottavuus riippuu kuljettajasta, koneesta ja olosuhteista, Kärhä luettelee, ja kuljettajan taitotaso vaikuttaa eniten. Huippukuskeja on vajaa parikymmentä prosenttia ja valtaosa, noin puolet on keskitasoa.

”Olisi kova juttu, jos opastavien järjestelmien avulla keskitason kuljettajien tuottavuus nousisi muutamilla prosenteilla.”

Jo nyt tietokone antaa katkontasuosituksen. Tulevaisuudessa kone voi suositella myös harvennettavien puiden valintaa.

Korjuun tuottavuus vaihtelee eniten harvennushakkuilla ja paranee parhaiten, jos niihin voidaan osoittaa parhaat kuljettajat. Mutta dilemma on, että kuljettaja tekee parhaan tilin päätehakkuilla ja mestarikuskit hakeutuvat niihin.

Kohti hiilineutraalia korjuuta

Kärhän mukaan korjuu on jo hiilineutraalia tai lähellä sitä, laskentatavasta riippuen.

”Periaatteessa on jo nyt, kun viivan yläpuolella on korjattu uusiutuva raaka-aine, joka jollakin kertoimella jää pysyväksi hiilivarastoksi, ja viivan alapuolella on suhteellisen pieni määrä polttoainetta.”

Viivan alapuolista osuutta voi pienentää biopolttoaineella. Kärhä pitää sitä todennäköisempänä ratkaisuna kuin sähköä, joka sekin tulee metsäkoneisiin aikanaan.

Avohakkuuta Kärhä pitää ekotekona ainakin sikäli, että hiilidioksidipäästöt ovat 3,5 kiloa per korjattu motti tienvarteen kuljetettuna, kun harvennuksella hiilijalanjälki on lähes kaksinkertainen.

Istutusta ja taimikonhoitoa ei ole koneellistettu, monista yrityksistä huolimatta.

Vielä. Kärhä uskoo, että nekin koneellistetaan, ensiksi istutus ja taimikonhoitokin hännänhuippuna.

”Metsänomistajilla on ollut aikaa ja intoa tehdä niitä töitä itse, ja ulkomainen työvoima on antanut manuaaliselle työlle jatkoaikaa.”

Kärhän oma konekiinnostus juontuu Loimaan lapsuuskotiin ja maatalouskoneisiin. Siellä on myös harrastepeli, vuoden 1968 metsätraktori BM-Volvo SM 667, Timmer-Kalle.

”Edellisen omistajan entisöimä silmäterä, ei ole tarkoitus lähteä urakoimaan.”

KALLE KÄRHÄ

  • Itä-Suomen yliopistossa metsäteknologian, erityisesti metsätalouden operaatioiden ja logistiikan digitalisaation professori vuodesta 2021
  • 53-vuotias
  • Kotoisin Loimaalta, asuu Nurmijärvellä
  • Aiemmin työskennellyt Joensuun yliopistolla, Metsäntutkimuslaitoksella, TTS Työtehoseurassa, Metsätehossa ja Stora Ensossa
  • Koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden tohtori
  • Perheessä vaimo ja kaksi lasta
  • Harrastuksina perhe, ulkoilu, nikkarointi, metsätyöt sekä vanhat koneet

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka