Kemijärvellä kiinalaiskumppani vaihtui kotimaiseen

Vataset Teollisuus ryhtyy hankkimaan Kemijärven biojalostamohankkeelle rahoitusta sijoitusmarkkinoilta.

Teknologiayhtiöissä vaikuttanut Harri Vatanen ryhtyy hankkimaan biojalostamolle rahoitusta sijoittajilta. Hän uskoo, että taustalla näkyvällä tehdastontilla voi tapahtua jo ensi kesänä. Kuva: Juha Ollila

Kemijärven biojalostamohankkeessa tapahtui viime vuoden lopulla yllätyskäänne. Uudeksi pääyhteistyökumppaniksi tuli Vataset Teollisuus Oy, joka otti vastuun rahoituksen hankkimisesta.

Alkuperäinen suunnitelma, että enemmistöomistus on kiinalaisella CAMCE-yhtiöllä, ei toteudu. Hanketta ajavan Boreal Bioref Oy:n toimitusjohtaja Heikki Nivalan mukaan kiinalaiskumppanin rahallinen panostus oli kuitenkin merkittävä ympäristövaikutusten arvioinnissa ja vastikään hovioikeuden myönteiseen päätökseen johtaneessa lupaprosessissa.

”Ei ole varmaa, että jatkaako kiinalainen osapuoli enää tai osuus on ainakin vähäisempi, ja siksi pitää olla uusia kumppaneita,” Nivala toteaa.

Konkreettinen toimi oli, että Vataset Teollisuus tuli Boreal Biorefin tilalle Kemijärven kaupungin omistaman tehdastontin vuokraajana.

IT-alan konkari Kemijärvelle

Vataset Teollisuus Oy on perustettu kesällä 2019. Yhtiön omistavat toimitusjohtaja Harri Vatanen sekä puolisonsa, kemijärveläislähtöinen Eeva Juujärvi.

Vatasella on pitkä kokemus IT-yhtiöistä ja hän tuli tunnetuksi Soneran yksikönjohtajana vuosituhannen vaihteen turbulentteina vuosina. Hän on sittemmin vaikuttanut teknologiayhtiöissä Lontoossa ja Helsingissä, ja muutti perheineen pysyvästi Kemijärvelle viime syksynä.

Vatanen kertoo, että hänellä on kokemusta satojen miljoonien eurojen järjestämisestä teknologiayhtiöille, mutta siihen verrattuna Kemijärven tarvitsema miljardi euroa on silti iso summa.

”Uskon, että hyvin kannattavalle hankkeelle löytyy rahaa. Rahoitus hankitaan kahden vuoden kuluessa suomalaisilta ja ylipäätään länsimaisilta sijoittajilta.”

Hanke rahoitetaan vaiheistetusti eli rahoitusjärjestelyt etenevät osittain rinnakkain rakentamisen kanssa.

Suoria sijoituksia ja rahastorahoitusta

Rahoitus hankitaan sekä suorina sijoituksina että rahastojen kautta, jotta erilaisille sijoittajille, kuten yksittäisille metsänomistajille tai kansainvälisille suursijoittajille löytyy sopiva sijoitustapa.

”Tehtaasta voi tulla seudun metsäalan toimijoiden yhteinen kehitysponnistus, sillä alueen yrityksillä on kiinnostusta sijoittaa hankkeeseen.”

Vatanen ei anna biojalostamon investointipäätökselle tarkkaa aikaa, mutta uskoo, että tontin maanrakennus- ja pohjatyöt voidaan aloittaa ensi kesänä ja että tehdas on olemassa vuonna 2024.

”Tarkoitus on rakentaa maailman puhtain biojalostamo, joka aikanaan listautuu pörssiin.”

Pörssilistautuminen mahdollistaa ensi vaiheen omistajien irtautumisen eli exitin, mutta Vatanen korostaa olevansa mukana biojalostamoliiketoiminnassa pitkällä aikajänteellä.

Kommentit (3)

  1. Toivottavasti hanke toteutuu. Lappi on täynnä kuitupuuta mutta lähin sellutehdas Kemissä asti. Pitkät kuljetusmatkat laskee kuitupuun arvoa metsissä. Tämä toisi siihen selvän parannuksen, varsinkin Itä-Lapissa.

  2. Siksihän se sinne rakennettaisiin kun on halpaa kuitupuuta. Ei se kuitupuun arvo siellä valitettavasti siitä nousisi.

  3. harrastelija

    Jos ja kun biojalostustehdas rakennetaan, niin tarvitsee se varmasti puuta. Ainakin lähiseudun metsänomistajat saavat kohtuullisen hinnan, koska logistiikka tulee luonnollisesti halvemmaksi Kemiin verrattuna.
    Ei se tuleva tehdas toimi ilman puuta, joten jos nyt puu ei mene kaupaksi, niin saahan siitä sitten ainakin tyhjää paremman hinnan..

Puukauppa Puukauppa

Keskustelut