Tämmöstä tää nyt on”, Lauri Tapio sanoo.

Sastamalaisen metsän keskellä on kieltämättä vaikea käsittää, miksi juuri ympäröivissä puissa on kyse metsäkeskustelun viime vuosien kiistellyimmästä aiheesta.

Keskiverto metsänomistaja tuskin heti tunnistaisi, että nyt ollaan jatkuvan kasvatuksen metsässä. Tavallista talousmetsää, sanoisi moni – kunnes alkaisi tarkastella puiden kokoa, puunkaadossa tehtyjä ratkaisuja ja metsän pieniä aukkokohtia.

Jatkuva kasvatus tuli metsälaissa sallituksi vasta vuoden 2014 alussa. Uusvanhaa metsänkasvatustapaa on karsastettu rajusti, ja toisaalta siitä on haettu ihanteellista vastausta lähes kaikkiin metsätalouden ongelmiin. Ääripäiden näkemyksiä vaivaa, kuten yleensä, realismin puute.

Hakkuutavassa on tarkoitus säilyttää metsä jatkuvasti puustoisena. Jos jatkuvan kasvatuksen metsää kuitenkin ryhdytään synnyttämään tiheästä metsiköstä, jossa ei ole juuri taimiainesta valmiina, metsä pitää hakata varsin harvaksi, jotta uudistumista tapahtuu.

”Hakkuiden täytyy olla voimakkaita, että taimettuminen onnistuu. Näkymä ei vastaa harvennettua tasaikäistä mäntytukkimetsää”, Tapio sanoo.

Sekapuusto hyvä lähtökohta

Tapio on paitsi metsänomistaja myös metsäammattilainen ja toimii nykyisin Pirkanmaan metsänhoitoyhdistyksen asiakkuuspäällikkönä. Jatkuvan kasvatuksen mukaista hakkuuta hän seurasi kuusi vuotta sitten metsänomistajan näkökulmasta kotitilan metsässä Sastamalassa.

Noin neljän hehtaarin suuruisella metsäalalla päädyttiin kokeilemaan menetelmää, sillä metsää ei ollut hetkeen hakattu, puusto oli mänty-kuusi-koivusekametsää ja puissa oli kokoeroja. Metsänomistajalla oli myös halua testata uutta.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuusta kului viisi vuotta ennen kuin metsässä alkoi näkyä silmin havaittavaa kehitystä.

”Vasta viime vuonna huomasin, että kuusten neulasissa alkoi tapahtua muutosta ja niiden väri alkoi vaihtua.”

Vihreä neulasten kärjessä kertoo, että myös puolivarjopuu kuusi alkoi reagoida positiivisesti hakkuussa vapautuneeseen kasvutilaan.

Taimia syntynyt

Hakkuu on aina metsälle sokki. Tapion esittelemä jatkuvan kasvatuksen metsä kärsi hakkuun jälkeen tuulituhoista. Ympäristön muutos tuntui olleen liikaa joillekin kuusille, jotka kuolivat pystyyn.

Puiden sopeutumisen pahin aika on takana. Sastamalaismetsässä on nyt kaksi selvää seurattavaa asiaa.

”Metsän tyhjät kohdat pitäisi saada taimettumaan. Toinen yhtä tärkeä asia on, että jäljellä olevat puut kasvavat”, Tapio kertoo.

Jatkuvassa kasvatuksessa hakkuu kohdistetaan metsän suurin tukkipuihin, mutta isoja, hyvin siementäviä puita on myös onnistuttava säästämään.

Pienissä aukoissa ja metsäkoneen ajourilla näkyy sastamalaismetsässä lupaavaa taimettumista. Koivut ja sekapuusto edesauttavat selvästi uudistumista.

”Taimia tulee koivujen alle.”

Jatkuvan kasvatuksen yleistymisestä hyötyy selkeiten luonnon monimuotoisuus: metsä säilyy jatkuvasti puustoisena ja peitteisenä.

”Täällä viihtyvät erilaiset lajit kuin tasaikäisessä metsässä”, Tapio sanoo.

Turvemaat otsikoissa

Tapio kertoo, että kotitilan metsiä käsitellään niin avohakkuin kuin jatkuvalla kasvatuksella sen mukaan, mikä keino sopii parhaiten metsän tilanteeseen. Jatkuvan kasvatuksen alueellakin puita on pitänyt kaataa vaihtelevin perustein.

”Metsäkonekuskin pitää katsoa maaperää. Tässä on tehty ihan oikein: kuski on säästänyt mäntyjä ja poistanut kuusia”, Tapio kertoo karumman kalliolaikun päällä.

Jatkuvan kasvatuksen suurimmat odotukset kohdistuvat tällä hetkellä turvemaille. Menetelmällä voidaan välttää vesistöille haitallisia kunnostusojituksia ja saada kenties hyötyjä hiilinieluasioissakin.

Kärsivällisyyttä vaaditaan

Tutkimus tulee jatkossa tarjoamaan lisää neuvoja jatkuvan kasvatuksen toteuttamiseen. Sastamalaismetsässä odotellaan vielä kymmenisen vuotta ennen kuin nähdään, miten kuuden vuoden takainen hakkuu lopulta onnistui ja mikä on metsän tulevaisuus.

Tilanne riippuu siitä, miten jäljelle jääneet puut kasvavat ja miten taimia on syntynyt.

”Suhtaudun tilanteeseen varovaisen toiveikkaasti. Uskon, että kasvua on, mutta kuinka nopeaa?” Lauri Tapio pohtii.

Jos kasvu hiipuu rajusti ja metsä ei uudistu, alueella voidaan tehdä avohakkuu joskus tulevaisuudessa.

”Aika näyttää. Haittaako se sitten, jos joskus vielä tulee tilanne, että on järkevintä kaataa kaikki ja uudistaa metsä. Onko se epäonnistuminen? Metsänhoidossa ei tiedä välttämättä edes jälkikäteen, tekikö oikeita päätöksiä.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 10/2020.

• Lisää aiheesta: Ensimmäinen askel jatkuvaan kasvatukseen

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.