Metsänhoito: Kerran se vain kirpaisee

Monipuolista sekapuustoa havitteleva raivaaja joutuu silloin tällöin kaatamaan myös hyvän istutustaimen.

Mänty vai kuusi nurin Tässä tapauksessa kuusitaimikkoon kannattaa säästää pystyyn kuvan vasemmassa reunassa näkyvä mänty, vaikka se tietääkin istutuskuusen kaatamista vierestä. Taustalta näkyy, että kuusia riittää. Koska maapohja sopii niin kuusen kuin männyn kasvuun, hyväkasvuinen luontainen mänty on myös taloudellisesti arvokas sekapuu. (Kuvaaja: Valtteri Skyttä)

Muuttuva ilmasto, tuhoriskit, luonnon monimuotoisuus, virkistyskäyttö. Metsänhoidossa on havahduttu monesta syystä pohtimaan sekapuuston ja sekametsien hyötyjä.

Suomalaisten onni on, että miltei jokaiselle hakkuuaukolle syntyy sinne istutettujen tai kylvettyjen puiden lisäksi luonnostaan sekapuustoa. Taimikonraivaaja ryhtyy tekemään puuvalintoja tästä sekamelskasta.

”Monipuoliselle puustolle luodaan mahdollisuudet nimenomaan taimikonhoitovaiheessa”, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Saija Huuskonen.

Ongelmana on tietysti se, että eri puulajit kasvavat taimina eri vauhtia. Kun istutuskuuset ovat noin metrin mittaisia, hakkuuaukolle luonnostaan syntyneet koivuntaimet huitelevat mahdollisesti jo lentopalloilijan mitoissa eli noin kahdessa metrissä.

Kuten yhden selkeän pääpuulajin taimikkoja, sekataimikkojakin kannattaa raivata kahden kerran taktiikalla: varhaisperkauksella ja taimikon harvennuksella.

Lehtipuita on aluksi pakko niittää

Taimikon ensimmäisen raivauskerran eli varhaisperkauksen ohje on, että istutettujen tai kylvettyjen havupuiden ympäriltä raivataan kaikki lehtipuusto pois. Aukkopaikkoihin jätetään korkeintaan havupuuntaimien mittaisia lehtipuita.

Istutuskuusikoissa kannattaa tosin huomioida se, että nykyisten kuusentaimien kasvu on nopeutunut paremman taimiaineksen ja maanmuokkauksen kehityksen myötä.

”Ainakin mäntysekoitusta pitää jättää kuusitaimikkoon jo varhaisperkausvaiheessa. Mänty ei enää ehdi myöhemmin mukaan”, Huuskonen sanoo. Lehtipuukysymys riippuu Huuskosen mukaan kasvupaikasta ja siitä, minkäkokoista lehtipuusto on verrattuna havupuihin.

”Jos luontaista koivua on olemassa, mutta ei kuusentaimia pidempänä, sitä kannattaa säästää varhaisperkausvaiheessa.”

Varhaisperkaus tehdään, kun havupuut alkavat olla noin metrin mittaisia.

”Pääosa lehtipuustosta pois. Tiuhoja havupuutuppaita harvennetaan myös”, kertoo Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Teppo Oijala.

”Taimikon harvennusvaiheeseen mennessä sekaan nousee jälleen kuitenkin taas koivua. Varsinainen sekametsä tehdään taimikon harvennusvaiheessa”, Oijala sanoo.

Kovia ratkaisuja

Monipuolista sekapuustoa havittelevan raivaajan tulee luopua yhdestä asiasta: ahneudesta. Sekapuustotavoitteen vuoksi raivaaja joutuu silloin tällöin kaatamaan myös metsään varta vasten istutettuja taimia.

”Jos kuusentaimikossa on hyvä luontainen mänty, kyllä se pitää raaskia se jalostettu kuusikin kaataa siitä vierestä”, Oijala sanoo.

Kokonaisuus ratkaisee. Jalostettuja ja varta vasten istutettuja kuusia jää kyllä vielä kasvamaan enemmistö.

Jos oikeasti haluaa sekapuustoa, istutetun tai kylvetyn havupuuntaimen voi joutua kaatamaan myös vähäarvoisemman lehtipuun, kuten raidan tieltä. Esimerkiksi FSC-metsäsertifikaatissa on vaatimus, että niitä puulajeja, joita taimikosta löytyy ennen raivausta, pitää löytyä myös sen jälkeen.

Oijala huomauttaa myös, että FSC-sertifikaattiin kuuluvissa metsissä vaatimuksena on, että taimikoihin tulee säästää tietty määrä lehtipuuta, vähintään 10 prosenttia runkoluvusta.

”Lehtipuuosuuden ei tarvitse olla täysin tasaisesti jakautunut taimikkoon. Jos hyviä koivuja ja haapoja on vaikka tietyssä kohtaa taimikon laidassa, ne voidaan keskittää sinne”, Oijala neuvoo.

Maaperän ravinteisuus vaihtelee usein etenkin suuren metsäkuvion sisällä. Kosteaan notkoon voi jättää enemmän lehtipuuta, karumpaan mäensyrjään mäntyä.

Ei suosituksia tiheämmäksi

Puulajivalintojen lisäksi sekapuutaimikossa pitää huomioida jäävän puuston tiheys. Kun raivaaja pyrkii säästämään monipuolista puustoa, vaarana on, että tavoitellun 2 000 taimen sijasta taimikon harvennuksen jälkeen pystyssä onkin lähes 3 000 tainta hehtaarilla.

”Esimerkiksi koivu on valopuu ja tarvitsee isomman kasvutilan, joten taimikkoa ei kannatta jättää ainakaan suosituksia tiheämmäksi”, Luken Huuskonen sanoo.

Taimikon harvennusvaiheen jälkeisen tiheyslukeman ei siis tule sekapuustoisissa taimikoissa ylittää esimerkiksi 1 800–2 000 taimen hehtaarisuositusta.

Mäntytaimikoissa puuntuotantoa ja monipuolista puustoa on hankalin yhdistää, sillä mänty on karuimmilla kasvupaikoilla selvästi taloudellisesti tuottoisin puulaji. Kuivan kankaan mäntytaimikkoon säästetystä koivusta ei tukkia kannata odottaa, mutta sekapuuston hyödyllisyys onkin aivan muualla monimuotoisuudessa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut