Metsänomistaja | Kevään merkit: oras ja peurat

Kaikki alkoi omista possuista, mutta nykyisin Arvo Marttilan lihayritys käsittelee myös mittavan määrän valkohäntäpeuroja.

Arvo Marttila kannustaa metsästysseuroja keväiseen perinteeseen, jossa oman alueen peurapellot käydään läpi ja valkohäntäpeurojen määrä lasketaan. Samalla tavalla vuodesta toiseen toteutettu laskenta antaa hyvin tietoa peuramäärän kehityksestä paikallisesti. (Kuvaaja: EMIL BOBYREV)

Kevätaurinko paistaa Lounais-Suomen pelloille siihen malliin, että lunta on kohta enää laikkuina metsänrajassa. Hankien alta on paljastanut myös Arvo Marttilan possuilleen kylvämä syysvehnä.

Vihertävä oras kiinnostaa muitakin kuin isäntää. Pelloille ruokailemaan kerääntyvät valkohäntäpeuralaumat ovat varma kevään merkki Punkalaitumella, jossa on arvion mukaan ollut viime vuosina Suomen tihein valkohäntäpeurakanta.

Alueella ei voikaan puhua maanomistuksesta ilman mainintaa peuroista. Marttilalle merkitystä on niin peuroilla kuin possuilla. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun sikatila piti pitää mukana Suomen EU-jäsenyyden maatalouteen tuomissa muutoksissa reilu parikymmentä vuotta sitten.

Marttila ja hänen isänsä laskivat, että 400–500 possun kasvatus ei tule riittämään pelkällään elinkeinoksi. Sikalan laajentamisen sijaan sen yhteyteen perustettiin vuonna 1995 oma tilateurastamo ja lihanjalostusyritys, Metsärannan Liha.

Marttilan metsästysharrastuksen myötä tilateurastamon tiloihin alkoi päätyä leikattavaksi myös paikallisen metsästysseuran ampumia valkohäntäpeuroja.

”Omat eläimet leikattiin ensiksi. Sitten kaverit kysyivät valkohäntäpeurojen käsittelyä, ja siitä homma lähti. Asialle oli tilausta”, Marttila kertoo.

Nykyisin peurat ovat nousseet possujen rinnalle toiseksi lähilihayrityksen pääraaka-aineista. Metsärannan Liha sekä ostaa peuranruhoja metsästäjiltä jatkojalostettaviksi että tekee metsästäjien toiveesta peurojen lihojen paloitteluja ja pakkausta.

Syyskuusta–helmikuuhun kestävällä peurakaudella lihayritys käsittelee nykyisin noin 4 000 valkohäntäpeuraa.

”Niin sanotut kaupunkilaismetsästäjät ovat kasvaneet ryhmänä. Tulevat maalle jahtiin, tuovat kaatamansa peurat käsittelyyn meille ja saavat lihat vakuumipaketeissa takaisin”, kertoo tytär Elli Marttila, joka edustaa perheyrityksen seuraavaa sukupolvea.

”Nykypäivänä ihmiset ovat valmiita maksamaan lihanleikkuupalvelusta. Kaikilla on kiire”, Arvo Marttila kertoo.

Saalistavoite huimalla tasolla

Valkohäntäpeura on Suomessa vieraslaji, mutta se ei ole listattuna haitallisten vieraslajien kategoriassa. Ensimmäiset peurat tuotiin Suomeen 1930-luvulla Tampereen eteläpuolella sijaitsevan Laukon kartanon maille, noin 50 kilometrin päähän Punkalaitumesta.

Valkohäntäpeurat eivät kuitenkaan pysyneet kartanon tarhassa, vaan levisivät luontoon. Marttila muistelee, että ensimmäiset ”laukonpeurat” kaadettiin Punkalaitumella 1960- ja 1970-lukujen taitteessa.

Valkohäntäpeurojen, jotka kulkevat nykyisin myös nimellä valkohäntäkauris, määrä on kasvanut 1990-luvulta lähtien hurjaa tahtia, ja niitä on Suomessa jo enemmän kuin hirviä.

Peuroja on viime vuosina ryhdytty kaatamaan urakalla, mutta noin 70 000 peuran kaatomäärään tulisi Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan pystyä myös ensi jahtikaudella, jotta valkohäntäpeurojen määrän kasvu edes pysähtyisi.

”Kaksi vuotta on ammuttu suurta määrää. Meidän metsästysseurassamme verotus on painotettu peuralehmiin. Kanta nousee, jos vain pukkeja ammutaan”, Arvo Marttila muistuttaa.

Naaraan kaataminen syksyn ja talven jahtikaudella hillitsee parhaiten peuramäärän kasvua, kun jopa mahdolliset kolmosvasat jäävät naaraan kaadon myötä syntymättä seuraavana keväänä.

Marttila kuulee vuosittain tukun metsästäjien mielipiteitä peuratilanteesta, kun he tuovat peuranlihansa leikattavaksi tai esimerkiksi palvattavaksi lihajalostamolle. Kasvanut valkohäntäpeurakanta alkaa olla liikaa monelle metsästäjälle, sillä suuret kaatomäärät käyvät paikoin työstä.

Peuralaskenta joka kevät

Marttilan mukaan valkohäntäpeuran lihan myynti ja jatkojalostus on tarpeellista, jotta metsästäjillä riittää motivaatiota ampua suuret määrät saalista.

”On ala mikä hyvänsä nykypäivänä, niin talkoolaiset ovat vähissä. Jos peuranlihalle ei löydy markkinoita, se on ilkeää juuri tähän saumaan, kun kantaa pitäisi verottaa”, Marttila sanoo.

Kotipakastimissa ei riitä tila suurille saalismäärille. Ravintoloiden lisäksi Metsärannan Liha myy peuranlihaa ja peuranlihajalosteita, kuten makkaraa, säilykkeitä ja palvia, marketteihin.

Yrityksellä on myös oma tilamyymälä. Kun ravintolamyynti on tökkinyt koronan takia, peuran tuorelihaa on yritetty saada enemmän tarjolle myös vähittäiskauppoihin.

Marttilan mukaan valkohäntäpeuraa ei pidetä Punkalaitumella yhtä syyllisenä metsätuhoihin kuin hirviä ja metsäkauriita. Peurojen osalta kritiikkiä nousee enemmän peltojen satovahingoista ja peurakolareista.

Marttila kannustaa myös muita metsästysseuroja samanlaiseen peuranlaskentaperinteeseen kuin mikä Punkalaitumelle on kehittynyt.

”Kokoonnumme keväisin huhtikuussa ja seuran alue jaetaan niin, että samat tiet ja samat paikat ajetaan läpi ja tehdään peuralaskenta ennen hämärää.”

Kun laskenta tehdään samaan aikaan ja samalla tavalla vuodesta toiseen, oman alueen peurakannan kehityksestä saadaan kattavampi kuva.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut

TES

Kuvat