Osallistuin toimittajana Levillä järjestettäville valtakunnallisille yhteismetsäpäiville. Tilaisuuteen valmistuessani keskustelin lukuisien yhteismetsäihmisten kanssa.
Kuulemani perusteella oli helppo vakuuttua yhteismetsien erinomaisuudesta. Vastaavaa järjestelmää ei ole muualla. Ruotsin yhteismetsät, allmänningskogit, eivät ole samalla tapaa dynaamisia kuin meikäläiset yhteismetsät. Kiitos 2000-luvun alussa tehdyn yhteismetsälain uudistamisen.
Toki Suomessakin on monenlaisia yhteismetsiä. On isojaossa luotuja pohjoisen megayhteismetsiä, Karjalan evakoille perustettuja asutusyhteismetsiä ja iso liuta tällä vuosituhannella sukujen tai sijoittajien perustamia, kooltaan vaihtelevia yhteismetsiä.
Yhteistä niille on, että ne voivat olla vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen, jolla on järisyttävä vaikutus metsäsektorin tulevaan toimintakykyyn.
Lähivuosikymmeninä tapahtuu se, mitä metsäalalla on pelonsekaisesti odotettu jo pitkään. Iso osa metsien omistuksesta siirtyy metsien sijaintipitäjistä etelän kasvukeskuksiin, kun aika nykyisestä omistajapolvesta jättää.
Vaikka ei sortuisikaan stereotypioihin, niin on melkoinen vaara, että moni metsä jää vähälle hoidolle, siirtyy passiiviseen tai aktiiviseen suojeluun tai myydään kansainvälisille, nopeaa voittoa tavoittelevalle sijoitusrahastolle. Mikään näistä vaihtoehdoista ei välttämättä koituisi siunaukseksi suomalaiselle metsäsektorille.
Vaihtoehtona voisi olla paikallinen yhteismetsä, johon suvun metsä liitetään. Vastineeksi tuleva omistajapolvi saisi vakaata tuottoa ja siteen kotiseudulleen. Vanhan polven mieltä varmasti elähdyttäisi tieto, että metsää hoidetaan tulevaisuudessakin suunnitelmallisesti.
Valistuneenkin metsänomistajan voi sen sijaan olla vaikea hahmottaa, mitä todellisuudessa saa, jos liittää metsänsä yhteismetsään.
Näin tapahtuukin jo aina joskus, mutta aivan liian harvoin metsänomistusrakenteen ison ongelman ratkaisemiseksi. Syynä ei ole pelkästään metsänomistajien ymmärtämättömyys. Moni yhteismetsä voi miettiä myös omia toimiaan.
Ajatellaanpa, että perhe omistaa eteläisessä Suomessa pari sataa hehtaaria metsää. Euroissa laskien kyse on miljoonaomaisuudesta.
Myytäessä tietää, mitä saa, kun poimii parhaan ostotarjouksen. Valistuneenkin metsänomistajan voi sen sijaan olla vaikea hahmottaa, mitä todellisuudessa saa, jos liittää metsänsä yhteismetsään. Sillä ei ehkä ole edes omia netti- tai edes facebook-sivuja, ja tieto yhteismetsän taloudesta jää sumeaksi.
Tällöin on melkein mahdoton arvioida, minkä arvoinen vastineeksi tarjottava yhteismetsien osuus todellisuudessa on. Samoin on vaikea arvioida, kertooko osakkaille jaettu hyvä ylijäämä runsaista hakkuista ja vähistä hoitotöistä vai hyvin tuottavasta metsästä.
Sama kysymysmerkki kohoaa pohdittaessa, pystyykö seuraava polvi halutessaan realisoimaan osuuksiaan. Ja jos pystyy, niin millaisella hinnalla. Pahimmillaan vain yhteismetsän sisäpiirillä on tieto osuuksien todellisesta arvosta, silloin todellakin puhutaan ostajan markkinoista.
Monen yhteismetsän osuuksien arvoa aliarvostetaan tietoisesti. Se voi olla ymmärrettävää perintöverojen minimoimiseksi. Samalla kuitenkin unohtuu, että avoimesti jaettu tieto osuuksien arvosta ja sen kehityksestä tekisi niistä kiinnostavia myös muiden kuin vanhojen osakkaiden silmissä. Se nostaisi myös vanhojen osakkaiden omaisuuden arvoa.
Avoin tieto ja toimivat markkinat kirkastaisivat yhteismetsäosuuksien arvon määritystä. Miten olisi Suomen yhteismetsien ylläpitämä sähköinen markkinapaikka yhteismetsien osuuksille…
Lisää aiheesta: Yhteismetsäpäivät: Yhteismetsien pinta-ala edelleen kasvussa – viime vuonna 21 000 hehtaaria lisää
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Aikoinaan tuli mutotiin nämä maan jaot. Puhutaanko niistä tänäpäivänä mitään koulujen historian tunneilla? Jos niitä ei olisi toteutettu Suomessa olisi säilynyt ja Suomeen kehittynyt luntaisesti pysyvä kylärakenne.
Tarkoitatko Tomperi että isompina ja pilkkomattomina tilat olisivat olleet pelkästään elinkeino omistajalleen?
Itse mietin että onko yhteismetsissäkin mahdollisuus että tämä arvokas omaisuus ajautuu ajanmyötä ulkomaisiin käsiin? Tämähän tulee tapahtumaan näiden suurten metsärahastojen kanssa pikkuhiljaa.
Asia on juuri niin kuin Riikilä kirjoittaa. Oman metsän liittäminen olemassa olevaan yhteismetsään on liian sumuista. Yhteismetsän arvostus on täysin jokaisen yhteismetsän itsensä tekemien lukujen varassa. Arviointia saatavan vastineen oikeellisuudesta ei voi tehdä puhumattakaan eri yhteismetsien vertailusta. Ainut mahdollisuus on perustaa yhteismetsä itse tuntemistaan metsistä, jos sellaisen arvioi jäkeväksi.
Mielestäni Suomen metsille on laajalti ulottuva yksityismetsänomistus. Ei pidä väheksyä nuorempien sukupolvien kasvavaa ymmärrystä ja kiinnostusta omistamiinsa metsiin. Näin onneksi asia on riippumatta omistajien asuinpaikasta,
Yhteismetsien suuri vaara on todellakin aikanaan tapahtuma siirtyminen ulkomaisten sijoittajien omistukseen. Tätä en halua suomalaisten metsille tapahtuvan.
Nyt oli kyllä täysin hömppäkirjoitus. Mitä tässä nyt haluttiin sanoa, vaiko mitään? Alueellisten yhteismetsien puolesta? No sellaisiahan ne nyt 98 % ovat.