Metsäosaajia tarvitaan aina

Ihan metsässä -podcastissa on edetty viidenteen jaksoon. Tällä kertaa tapaamme Työtehoseuran kehittämispäällikkö Eila Lautasen.

Eila Lautanen tuntee metsäalan koulutuksen läpikotaisin.

Istumme Eila Lautasen kanssa tulen ääressä kodassa Karkkilan Murtohuhdassa. Vesisateen hälvettyä on tarkoitus lähteä vielä maastoon.

Tulien äärellä paljastuu, että Lautanen on syntynyt Ilomantsin perukoilla. Alun perin häntä yritettiin saada muuhunkin koulutukseen, mutta metsä veti.

”Kotikylä antoi lähtökohdat nimenomaan metsäalalle. Lukion jälkeen oli metsurikoulutus, sitten koulutus ja töitä metsäkoneenkuljettajana, insinöörikoulutus ja opettajanura. Sain työskennellä upeitten nuorien kanssa reilut 25 vuotta”, Lautanen kertoo.

Tällä hetkellä hän työskentelee kehittämispäällikkönä Työtehoseurassa. Metsäalan koulutuksen hän tuntee läpikotaisin.

Vuoden 2008 talouskriisin aikaan metsää pidettiin auringonlaskun alana. Nyt on toisin, ja tulevaisuudessa on vaikea nähdä muuta kuin myönteistä kehitystä. Metsäosaajia tarvitaan aina.

”Jos katsotaan tätä syksyä, niin alalla aloitti noin tuhat uutta opiskelijaa. Tarkka luku taitaa olla 999, sitä ei voi olla muistamatta”, Lautanen kertoo.

Hän muistuttaa, että metsäala on niitä harvoja aloja, joissa naisen euro on lähes euro eli 98 senttiä.

”Tämä on asia, jota ei ole framille nostettu.”

Ihan metsässä -podcast löytyy Metsälehden verkkosivuilta  ja Spotifystä. Sarja on tehty yhteistyössä Metsämiesten Säätiön kanssa.

Luonto Luonto

Blogit ja Kolumnit

Kuvat