Metsäyhtiöt kampanjoivat saadakseen yhä useamman metsänomistaja liittymään FSC:hen, koska sertifioidusta puusta jalostetut tuotteet ovat kysyttyjä markkinoilla. Täkynä yhtiöt tarjoavat muutaman euron ekstraa kantohintaan.
Juttelin äskettäin ison metsätilan omistajan kanssa. Hän kertoi FSC-sertifikaatin tuottamasta yllätyksestä, josta tilalle voi vuosien mittaan koitua yli puolen miljoonan euron menetys.
Tila on jo vuosia kuulunut FSC-sertifioinnin piiriin, koska metsiä on haluttu hoitaa vastuullisesti luontoarvoja vaalien.
Yhteiselo FSC:n kanssa sujui vuosia mutkattomasti. Uusin puukauppa kuitenkin törmäsi FSC-kriteeriin, jonka mukaan metsätalous ei saa haitata alueellisesti uhanalaisiksi luokiteltuja eliöitä.
Niitä löytyi, kun Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntija teki maastotarkastuksen ja löysi leimikolta kymmenkunta alueellisesti uhanalaista sammal- ja jäkälälajia. Valtakunnallisesti lajit ovat vaarantuneita tai silmälläpidettäviä, joista jälkimäisiä ei edes luokitella uhanalaisiksi. Laillista estettä hakkuulle ei olisi ollut.
Tarkastus oli osa Suomen luonnonsuojeluliiton pari vuotta jatkunutta hanketta, jossa valvotaan FSC-kriteerien noudattamista.
Kiinnostavat hakkuukohteet on helppo löytää. Metsäyhtiön on pyydettäessä annettava tieto FSC-metsistä, ja myös metsänkäyttöilmoitukset ovat julkisia. Puheena oleva leimikko valikoitui tarkastettavaksi todennäköisesti siksi, että se on lähellä Naturaan kuuluvaa suojelualueetta.
Nyt kyse oli noin viiden hehtaarin siemenpuuhakkuusta, mutta vieressä on samanlaista hakkuukypsää metsää noin 40 hehtaaria, ja siellä puuta 10 000 kuutiota. Samat hakkuun estävät lajit löytynevät myös sieltä.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Olisi houkuttelevaa syyttää luonnonsuojeluliittoa, mutta tässä se olisi lähtökohtaisesti epäreilua. Liitto on FSC-sertifiointia hallinnoivan Vastuullisen metsänhoidon yhdistyksen jäsen, ja sillä on oikeus valvoa järjestelmän toimivuutta.
Metsänomistajan oikeusturva kuitenkin mietityttää. Jopa satoihin tuhansiin euroihin kohoava menetys perustuu yksittäisen ihmisen tekemään havaintoon.
Metsänomistajalla ei juuri ole keinoja kyseenalaistaa havaintoa, eivätkä metsäyhtiöt mainehaitan pelossa uhmaa ympäristöjärjestöjen päätöksiä.
Jos kielto perustuisi viranomaisen tai oikeuden päätökseen, siitä voisi valittaa ja menetyksistä saisi ehkä korvausta. Nyt valitusoikeutta tai mahdollisuuksia korvauksiin ei ole.
Kuinka varmoja voimme olla havainnoista – mistä löytyisi puolueeton taho todentamaan ne.
Toisaalta kannattaa myös pohtia, kuinka puhtaat jauhot metsäyhtiöillä on. Mitenköhän tarkasti firmojen metsäasiantuntijat selostavat FSC:n pelisäännöt asiaa pohtiville metsänomistajille.
FSC-serfioinnista voisi tietysti luopua, mutta veikkaan, ettei metsäyhtiö lähtisi silloinkaan hakkaamaan luontoarvokkaaksi tulkittua metsää, koska siinä tapauksessa luvassa olisi taatusti ikävää julkisuutta.
Ylipäätään lajien uhanalaisuuden kartoittaminen herättää kysymyksiä.
Laji on uhanalainen, jos sitä tavataan vain harvoilla kohteilla. Toisaalta, kun esimerkiksi eteläsuomalaisen asutusalueen lähimetsää uhkaa hakkuu tai rakennusprojekti, alueelta melko varmasti löytyy uhanalaisia eliöitä – jos ei muuta niin ainakin liito-orava tai viitasammakko.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Metsäyhtiöillä on ongelma, kun puun tuonti Venäjältä loppui. Sieltä nimittäin sai FSC-puuta.
Valveutuneet suomalaiset metsänomistajat eivät useinkaan halua ulkolaista isäntää metsiinsä. FSC:ssähän joutuu jättämään hakkuiden ulkopuolelle 5 % metsäpinta-alasta ja hakkaamaan poimintahakkuilla toiset 5%.
Sitten tulee näitä yllätyksiä. Keskustelin kerran erään Ely-kekuksen edustajan kanssa ja hänellä oli sama tieto, että FSC:ssä törmää Mikon kuvaamiin ongelmiin. Saahan metsiään hakata monellakin tavalla, kun noudattaa metsälakia. Voi myös noudattaa FSC-standartia vaikkei siihen serttiin kuulukaan. Silloin ei sido itseään eikä jälkipolvia mihinkään tuntemattomaan.