Klo 9.00 Kone lämpimäksi
John Deeren moottori jyskyttää maantien laidassa Jäppilässä Pieksämäellä. Pakkasta on lähemmäs 15 astetta. Käsillä ovat vuoden pimeimmät hetket joulukuussa, päivä alkaa vasta valjeta.
Tavallisesti metsäkoneenkuljettaja ja yrittäjä Olli-Pekka Vauhkonen olisi aloittanut työpäivänsä jo aamukahdeksalta. Nyt aloitusta siirrettiin hieman, jotta toimittaja ehtii hypätä kyytiin.
Webasto on lämmittänyt metsäkoneen moottorin ja hytin. Kun hytin ovi sulkeutuu, moottorin äänet vaimenevat. On aika suunnata työmaalle ja viettää päivä metsäkoneen hytissä.
Klo 9.10 Reitti hukkuu korkeuskäyrään
Luvassa on 5,5 hehtaarin ensiharvennuksen aloitus. Hakkuutyömaa sijaitsee runsaan sadan metrin päässä tiestä mäen laella. Kone etenee kävelyvauhtia. Oksat iskeytyvät tuulilasiin ja hytti kallistelee.
Metsäkoneelle lähetettyihin työmaaohjeisiin on piirretty valmiiksi reitti leimikolle. Mustalla värillä näkyvä reitti ei kuitenkaan ensin erotu korkeuskäyrästä. Vauhkonen peruuttaa muutaman metrin takaisin. Samaa reittiä on tarkoitus ajaa puut leimikosta tienvarteen.
”Tilan raja on muuten tässä. Vähän heittää nämä piirustukset nyt. Katsotaan, pysytäänkö tilalla. Pysytään”, Vauhkonen toteaa ja seuraa koneen etenemistä karttanäytöltä.
Paperikarttojen aikaan maastoon olisi vedetty kuitunauhaa uran merkiksi. Myös tilan rajat olisi merkitty nauhoin. Nykyään leimikon nauhoitus on harvinaista.
”Olisi sen voinut tässä nauhoittaa. Silloin ei tarvitsisi koko ajan kytätä karttaa, vaan päästäisiin suoraan menemään”, Vauhkonen pohtii.
Koneen GPS näyttää hytin sijainnin noin metrin tarkkuudella. Jos ei ole tarkkana, voi 11-metrisen puomin päässä oleva hakkuupää käväistä naapurin puolella. Siirtymäajossa sillä ei ole niin merkitystä, mutta hakkuutyössä ei saa lipsua.
”Enemmin kannattaa jättää pystyyn, jos on epävarma. Yleensä naapurin puut ovat kalliita puita.”
Klo 9.20 Reitiltä löytyy pehmeämpi kohta
Vauhkonen ajaa metsäkoneella metsätilan rajan myötäisesti. Pakkasesta huolimatta reitiltä löytyy vetisempi kohta. Maa painuu aavistuksen, vaikka alla on John Deeren pienin mahdollinen harvesterimalli 1070.
Koneen paino on noin 16 000 tonnia, mikä on lähes puolet suurimpien metsäkoneiden painosta.
Pieni kone ja ajourien huolellinen havutus ovat taanneet töitä myös huonoon vesisadeaikaan. Esimerkiksi viime vuoden loppusyksystä ja alkutalvesta töitä riitti eikä konetta tarvinnut seisottaa, vaikka korjuukeleissä oli toivomisen sijaa.
”Sitähän keksitään kaikkia kantavuutta parantavia rautoja, mutta kantavuuskin painaa. Jos kaivinkonetela lyödään alle, ei se pumpulista ole.”
Etenkin ensiharvennukset on tehtävä pienillä koneilla, Vauhkonen painottaa. Puunkorjuu pienellä koneella on taloudellisesti kannattavaa, varsinkin kun koneen ostaa käytettynä.
”Pienemmällä koneella ei tule mottia niin paljoa, mutta motit tulevat kustannustehokkaasti. Tämä vie vähemmän polttoainetta. Ketjukustannus on pienempi, kun pienemmällä laipalla ja pienemmällä ketjulla päästään sahaamaan.”
Klo 9.30 Kourajumpalla öljyt lämpimäksi
Vauhkonen pysähtyy ensiharvennettavan männikön laitaan ja lämmittää koneen kouran aukomalla saksia ja vetorullia sekä pyörittämällä teräketjua. Koneen näyttö kertoo, että öljyn lämpötila on vasta 27 astetta. Hakkuut voi aloittaa lämpötilan noustua 30 asteeseen. Kun kouran malttaa lämmittää, tulee vähemmän letkurikkoja.
Kouran lämmetessä Vauhkonen silmäilee kohdetta tyytyväisen näköisenä. Leimikko on aavistuksen myöhässä oleva ensiharvennus, jossa riittää puuta poistettavaksi.
”Tässä on lähemmäs 100-litraista puuta. Joskus on 40-litraista tikkua. Paikasta riippuen olen sanonut, että kannattaa raivata ja lihottaa puustoa. 50-litraista pienempää ei ole kannattavaa yksinpuin tehdä. Silloin ei tule kuin kuluja.”
Tästä leimikosta tulee parrua ja vähän tukkiakin. Metsänomistaja saa parrusta mukavasti lisätuloa. Hankintahakkuussa se voi parhaimmillaan kuitata merkittävän osan korjuukustannuksista.
Plussaa Vauhkonen antaa siitä, että osa leimikosta on ennakkoraivattu.
”Ennakkoraivuu nopeuttaa ja helpottaa tekemistä, ja metsästä tulee nätimmän näköinen.”
Klo 9.40 Ensimmäiset puut nurin
Puru ja oksat lentävät, kun koura sahaa, karsii ja katkoo leimikon ensimmäisiä runkoja.
Vauhkonen tekee muutamissa sekunneissa lukuisia päätöksiä: On valittava poistettavat puut, seurattava harvennustiheyttä, päätettävä puutavaralaji ja mitta. Kuljettajan on myös suunniteltava ajouraverkosto ja arvioitava ympäristöä ja metsää jatkuvasti. Lisäksi on valvottava, että kutakin puutavaralajia kertyy kaukokuljetuksen edellyttämä määrä ja huolehdittava, että ajokone pääsee kulkemaan ongelmitta.
Kaikki päätökset on vielä tehtävä niin, että ne ovat metsänhoitosuositusten mukaisia, niissä on huomioitu maanomistajan mahdolliset toiveet, puun loppukäyttäjän vaateet ja sertifioinnin edellyttämät toimet.
Työpäivän päätteeksi päätöksiä on kertynyt useita tuhansia.
”Kahdeksan tuntia motolla melkein riittää, jos haluaa laadukasta työtä tehdä. Motohommassa on oltava niin paljon ajatuksia mukana, etteivät aivot pysy pidempää päivää mukana.”
Klo 10.00 Monihaaraiset poikki ja pinoon
Männikössä on jonkin verran viallista ja kaksihaaraista puuta. Vauhkonen ohjaa tottuneesti kouran puiden välistä huonolaatuisen männyn tyvelle ja pätkii rungon minimoiden latvahävikin.
35-vuotias Vauhkonen työskentelee pääasiassa ensiharvennuksilla ja harvennuksilla. Puunkorjuuta tehdään perheyrityksenä. Viime vuodet firma on urakoinut Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon sopimusyrittäjänä. Tämäkin ensiharvennus on yhdistyksen leimikko.
Vauhkonen omistaa itsekin metsää. Hän pitää kaikkein tärkeimpänä, että hän palvelee työssään metsänomistajaa ja tämän periaatteita. On tärkeää tietää, mitä isännälle on myyty.
Harvennustaulukkoa hän ei ole enää avannut vuosiin. Se kaivetaan esille, mikäli tulee ohje tehdä jollain tietyllä tavalla. Usein toiveena on, että kuljettaja hakkaa metsää kuin omaansa.
”Minulla on ollut aina vähän omat periaatteet tehdä. Harvennusmetsätkin jätän tiukaksi, ellei muuta sovita. Se kestää tuulet ja lumen.”
Oman työn kannattavuutta saisi helposti parannettua napsimalla pois suurempia puita, mutta Vauhkonen tyrmää tällaiset ajatukset.
”Lähtökohta on, että käsittelemme toisten omaisuutta. Sitten tulee vasta oma työ ja se, että saan siitä tietyn euron motilta.”
Klo 10.15 Saumatonta silmä-käsikoordinaatiota
Olli-Pekka Vauhkonen ohjaa kaatoa peukalolla. Näyttää kuin kuljettaja olisi pelikonsolin ohjaimissa. Todellisuudessa Vauhkonen ei ole koskaan perustanut videopeleistä, vaan on viihtynyt aina metsässä.
Metsäkoneenkuljettaksi hän valmistui vuonna 2010 ja on siitä lähtien ollut tiiviisti metsäkoneen puikoissa. Hänen opastuksella muutaman vuoden yrityksessä urakoinut velipoikakin on saanut oppinsa.
”Olen perehdyttänyt velipojan metsäkoneenkuljettajaksi. Kaikkiaan olen puolikymmentä poikaa opettanut alalle. Kävin arvioimassa ammattikoulunäyttöjä”, Vauhkonen kertoo.
Hänellä on selvä näkemys hyvän metsäkoneenkuljettajan ominaisuuksista: ahkera, oma-aloitteinen, asioista selvää ottava, yksin viihtyvä, itsenäisiin päätöksiin kykenevä. Myös silmä-käsikoordinaatiota pitää löytyä.
”On hyvä, että metsäkonekouluun on tullut soveltuvuuskokeet. Tämä on kallis laji opettaa. Puoli miljoonaa per kone. Ei siellä ole varaa sellaisia pitää, jotka eivät alalle todella ole tulossa.”
Vauhkosen oma poika kaatoi isänsä opastuksella puun jo kuusivuotiaana. Kaataminen on periaatteessa helppoa, mutta hyvä työn jälki on toinen juttu. Työ on kannattavaa, kun laadukasta työnjälkeä syntyy riittävän nopeasti. Kaikki eivät opi sitä koskaan ja siirtyvät muihin hommiin.
Klo 10.30 Jyrkkä mäki yllättää
Hytistä näkyy punaista kuitunauhaa. Vauhkosella on tieto, ettei nauhasta tarvitse välittää. Se on tilan sisällä ja vanha. Sen sijaan kulun pysäyttää metsäkoneelle turhan jyrkkä pudotus.
”Tehdään tämä kulma pistona ja katsotaan, saadaanko urat yhdistettyä.”
Vauhkonen on tyytyväinen yhteistyöhön metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Parhaimmillaan toimihenkilö on suunnitellut työmaan etukäteen niin hyvin, ettei tarvitse kuin mennä ja hakata.
Yllätyksiä voi silti tulla. Leimikonsuunnittelija ei käy joka neliötä läpi ja maastoaskelia on menneistä vuosista vähennetty.
Vastuu kasvanut
Aikaisemmin ulkopuolelta ohjattiin enemmän, miten metsäkoneenkuljettajan tuli käsitellä metsää ja tehdä puutavaraa. Nykyään työ on itsenäisempää ja samalla yksinäisempää.
”Se iso muutos on, että koneenkuljettaja on tietyllä tapaa pienen tehtaan itsenäinen operaattori. Hän on saanut asiakkaan tilauksen ja hänellä on kohde ja hänen pitää täyttää tilauksen vaatimukset aika lailla itsenäisesti. Vastuu on kasvanut”, arvioi Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.
Metsiä käsitellään nykyään pienipiirteisemmin ja monipuolisemmin. Luontoarvot korostuvat, harvennusvoimakkuutta seurataan entistä tarkemmin ja omavalvonnan määrä on kasvanut, mutta tehokkuuden vaade ei ole kadonnut.
”Kone on kaikkein kallein toimisto. Jonkun muun pitäisi tehdä ennakkotyö niin, että kaikkein kalleinta työkalua käyttävällä tekeminen olisi sujuvaa.”
Hukkajoen raakkujen yliajon jälkeen ohjeistus ja valvonta ovat entuudestaan terävöityneet. Nykyään työt voi keskeyttää, jos ohjeissa havaitaan puutteita.
”Toisaalta se on hyvä ja toisaalta ei. Jos ollaan koneen kanssa metsässä ja nähdään epäkohtia ja keskeytetään työ, siihen on jo uponnut kustannuksia ja työaikaa. Sitten joudutaan odottamaan lisäohjeita tai pahimmassa tapauksessa lähdetään pois”, Jaakkola pohtii.
Koneiden teknologinen kehitys on helpottanut tekemistä, mutta samalla tietotaitoa on pitänyt lisätä ja osaamista jatkuvasti päivittää.
”Enemmän koulutetaan. Pitää olla kaikki mahdolliset kortit käytynä”, Vauhkonen toteaa.
On vesiensuojelukoulutusta, sertifiointikoulutusta, erilaisia teemakoulutuspäiviä, ensiapukoulutusta. Takataskussa pitää olla suoritettuna kymmeniä kortteja todisteena osaamisesta. Ilman niitä hakkuulle ei ole asiaa.
Klo 11.30 Teräketju pitää vaihtaa
Teräketju alkaa tuntua tylsältä. Se ei tahdo ottaa kunnolla suurempaan puuhun. Vauhkonen sammuttaa koneen, laskeutuu hytistä alas pakkaseen ja vaihtaa terävän ketjun. Tylsä teräketju menee teroitettavaksi.
Samalla Vauhkonen kehaisee Deeren H212-mallin kouraa, joka hankittiin uutena viisi vuotta sitten. Jo yksin sen hinnalla saisi hyvänkokoisen kerrostalo-osakkeen Pieksämäeltä, mutta koura on ollut jokaisen euron arvoinen.
”Tämä koura on paras, millä olen hakannut. Ei tarvitse hirveästi varoa ja käyttää aikaa siihen, että liruttelee sen puiden taakse. Se ei kasva leveyttä juurikaan oli rullat auki tai kiinni, ja se on tarpeeksi korkea. Sillä on helppo suunnata syöttöä ja kaatoa.”
Klo 13.30 Päivän toinen puhelu
Vauhkosen puhelin on ollut hiljainen. Aamupäivällä soitti sitkeä sähkösopimusmyyjä, iltapäivällä velipoika.
Aikaisemmin isännät soittivat, kun hakkuu oli alkamassa. Nykyään yhä harvempi metsänomistaja ottaa yhteyttä, saati saapuu leimikolle katsomaan hakkuuta. Paikalliset isännät Vauhkonen tuntee, joidenkin metsissä hän on saattanut käydä jo toistamiseen samaa kuviota harventamassa.
”Kun lähtee aloitusilmoitus, he soittavat, että muistat siellä sen linnunlaulupuun. Sen jätät pystyyn.”
Uralle on mahtunut monia ikimuistoisia asiakaskohtaamisia. Eräskin metsänomistajarouva oli tulossa suksien kanssa koneen hyttiin näyttämään tuulenkaatojen sijaintia. Toinen taas harmitteli Vauhkosen saapuessa paikalle, ettei tiennyt sulhasia tulevan. Olisi muuten laittanut tekohampaat suuhun.
”Kyyneleet silmissä sain nauraa. Tällaiset kohtaamiset jäävät mieleen.”
Ikävämpiäkin tilanteita on uralle osunut. Kerran tilanaapuri uhkasi tappaa metsäkoneenkuljettajan. Hankintahakkuuta tekemään tullut Vauhkonen mietti hetken, mitä tekee, mutta päätti jatkaa hakkuita.
”Ajattelin, että joko tulen puuarkussa kotiin sieltä tai sitten tulen Hiacella. Se jäi kyllä siihen.”
Klo 14.30 Yhteensä 425 runkoa
Aurinko alkaa vähitellen laskea. Tavallisesti Vauhkonen olisi jatkanut neljään asti iltapäivällä ja hakannut ajourista lenkin valmiiksi, ettei tarvitsisi peruuttaa konetta. Nyt lenkki saa jäädä ja leimikko odottaa maanantaihin, sillä Vauhkosen pitäisi ehtiä vielä viimeistelemään kaivinkoneella metsäautotien kääntöpaikka.
Metsäkoneen hyttiin ahtautunut ja polvet koukussa päivän istunut toimittajakaan ei pane pahaksi, että pääsee oikomaan jäseniään.
Noin viidessä tunnissa leimikosta on kaadettu 425 runkoa ja kertynyt 28 kuutiota puutavaraa. Ensiharvennusta on takana noin 0,6–0,7 hehtaaria.
Vauhkonen ajaa koneen takaisin tien varteen. Se pitää tankata. Myös puutavaran merkkaukseen tarvittavia väriaineita on lisättävä ja koura rasvattava, kun kone on yhä lämmin.
Itse palvatuilla leikkeleillä täytetty lounasvoileipä ehtii suuhun vasta, kun polttoaineletku on kiinnitetty koneeseen.
”Tietysti huomenna kostautuu, kun on tarkoitus mennä omaan metsään sahan kanssa. Siellä huomaa, jos edellispäivänä ei ole tullut syötyä.”
Ensiharvennuksen teki loppuun Vauhkosen veli. Aikaa siihen meni noin viikko ja puuta kertyi noin kolmesataa kuutiota.
Vastuu on aina toimihenkilöllä
Vaikka kuitunauhan käyttö korjuun suunnittelussa on vähentynyt, metsänhoitoyhdistys nauhoittaa edelleen esimerkiksi epäselvät tilan rajat. Tilarajoja tärkeämpiä ovat muusta ympäristöstä poikkeavat luontolakikohteet.
”Ohje on, ettei voi sokeasti luottaa tietokoneen näytöltä näkyvään rajaukseen, vaan se on todettava maastossa ja siellä merkattava. Se on ykkösjuttu, mihin panostetaan”, kertoo Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon korjuupalveluiden operaatiopäällikkö Mervi Seppänen.
Tärkeää on, että leimikot ehdittäisiin tehdä maastokauden aikaan. Seppänen kannustaa metsänomistajia sopimaan leimikosta hyvissä ajoin, vaikkei sitä heti haluaisi myyntiin laittaa. Näin leimikko saadaan suunniteltua sulan maan aikaan eikä sinne tarvitse talvella jalkautua. Kaikki arvokkaat luontokohteet eivät lumen alta erotu.
Niinpä ennakkosuunnittelu ja kohteen merkitseminen on ensiarvoisen tärkeää.
”Vastuu on aina toimihenkilöllä, joka leimikon on tehnyt, vaikka metsäkoneenkuljettajat ovat koulutettu tunnistamaan luontokohteita ja työskentelemään vastuullisesti metsissä”, Seppänen toteaa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään