Työmaana koko Suomi

Jussi Kolosalmi on lentänyt helikopteria ja lannoittanut metsiä yli 20 vuotta.

Jussi Kolosalmi
Lentäjä Jussi Kolosalmi lukee pinnanmuotoja latvoista ja huolehtii, että 12-metristen vaijerien päässä roikkuva levitin liitää osumatta puihin. (Kuvaaja: Petteri Kivimäki)

”Olen tehnyt metsien terveys- ja kasvatuslannoituksia vuodesta 1997. Meillä on vaimoni Marika Kolosalmen ja veljeni Pekka Kolosalmen kanssa perheyritys Agrolentopalvelu. Olemme hyvä tiimi. Minä lennän, mekaanikko veljeni tarvittaessa korjaa ja vaimoni hoitaa toimistoa.

Vuodessa levitämme lannoitteita noin 5 000­–10 000 hehtaarille. Isoimmat asiakkaamme ovat UPM ja Metsähallitus, työmaanamme koko Suomi.

Lannoitusmäärät ovat kasvaneet valtaisasti sen jälkeen, kun yrityksemme aloitti toimintansa 1990-luvun puolivälissä. Myös lannoituskohteet valitaan nykyään tarkemmin.

Lannoitettavat metsät ovat hyvin hoidettuja ja harvennettuja. Ne hahmottuvat helposti ilmasta käsin.

Siirtolennoilla lannoituskohteelta toiselle näkee, että kyllä Suomessa metsää piisaa. Myös vanhaa metsää on. Aarniometsät ja luonnonsuojelualueet erottuvat selkeästi maisemasta.

Työ, jota teemme, on aika meluisaa. Kun saamme kohteen valmiiksi, on mukava sammuttaa moottori. Silloin on ihan hiljaista. Ei kuulu kuin linnun viserrystä tai tuulen ääni.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 6/2019.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito