Vasta koronan toinen aalto tuntuu

Koronakriisi vaikuttaa metsäalaan aluksi hitaasti, mutta sitten rakennemuutos vauhdittuu.

Koronakriisi vaikuttaa eri aloilla eri tavoin, metsäalan vuoro saattaa tulla jälkijunassa. Tämä sairaanhoitajien panosta koronan hoidossa ylistävä muraali löytyy Helsingin Vallilasta. (Kuvaaja: Heikki Saukkomaa)
Koronakriisi vaikuttaa eri aloilla eri tavoin, metsäalan vuoro saattaa tulla jälkijunassa. Tämä sairaanhoitajien panosta koronan hoidossa ylistävä muraali löytyy Helsingin Vallilasta. (Kuvaaja: Heikki Saukkomaa)

Koronapandemian ensivaikutukset osuvat kuluttajakysyntään ja palveluihin, ja vaikutukset metsäalalle jäävät lieviksi. Mutta sitten tulee se toinen vaihe, joka osuu myös teollisuuteen.

”Ensimmäinen kvartaali oli vielä torjuntavoitto, mutta vaikutukset näkyvät selvemmin toisella ja kolmannella kvartaalilla,” Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström uskoo.

”Koronakriisillä on erilainen vaikutus eri tuoteryhmiin ja liiketoiminta-alueisiin. Joukosta löytyy suhteellisia voittajia ja häviäjiä taantumassakin”

Metsäteollisuuden erikoistuminen ja rakennemuutos saavat koronakriisistä lisävauhtia. Laskussa olleet tuotantosuunnat kohtaavat suurempia vaikeuksia ja nosteessa olleet saavat lisänostetta. Hygieniapapereiden käyttö kasvaa, mutta painopaperien laskee. Sahatavaralla tulee häiriöitä, mutta lankkua kuitenkin tarvitaan.

Toimituskaupat jumittavat

METO – Metsäalan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Tuomo Turusen mukaan koronan vaikutukset eivät ole näkyneet metsäpalveluyrityksissä muuten, mutta ainakin osassa maata on ollut vaikea myydä esimerkiksi sähkölinjojen reunavyöhykkeiltä tulevaa puuta.

”Hintataso on laskenut ja tuntuu, että yhtiöt eivät oikeasti halua toimitus- ja hankintapuuta tälle keväälle ja kesälle.”

Turunen uskoo, että pitemmällä aikavälillä lomautukset vaikuttavat myös metsäpalveluiden kysyntään.

Koronan vuoksi järjestö on kehittänyt uuden jäsenedun, jossa yrittäjä voi myydä myyntilaskunsa rahoitusyhtiölle ja saa rahat välittömästi, palkkiolla vähennettynä. Järjestely ei tuo lisärahaa, mutta poistaa luottotappioriskit ja nopeuttaa saatavien saamista.

Istutustöillä opintosuorituksia

Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston osastopäällikkö Marja Kokkonen sanoo, että epidemia on pitänyt virkakuntaa kiireisenä. Säädöksiä on pitänyt säätää ja kiertää, jotta koronan haitat jäävät mahdollisimman pieniksi. Samanaikaisesti on pitänyt hoitaa päälle kaatuvia asioita ja katsoa pitemmän ajan elvytystä.

Ulkomaisen kausityövoiman tulon piti olla jo ratkaistu, mutta sitten Ukraina sulki rajansa. Venäjän ja Baltian rajat olivat sulkeutuneet jo aiemmin.

”Kotimaan oppilaitoksilta saataneen kuitenkin apua, sillä istutustyö kerryttää useissa oppilaitoksissa opintosuorituksia eli edistää opintoja.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 9/2020.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat