Pettua pöytään

Minä olen jo pari vuotta puhunut, että haluaisin kokeilla petun keräämistä ja siitä leivän leipomista. Onneksi vihdoin tänä kesänä tartuin tuumasta toimeen! Petun kerääminen oli ehkä mieluisin kesän kokeiluista, koska en tiennyt petun keräämisestä tai käyttämisestä mitään, ennen tätä.

Pettua voi kerätä ympäri vuoden, mutta kerääminen onnistuu helpoiten samoihin aikoihin kuin tuohen keruu eli touko-kesäkuussa ennen juhannusta, jolloin kuori on parhaiten irti. Petun keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin!

Operaationi lähti liikkeelle juhannusviikon torstaina sopivan nuoren männyn valikoimisella sekä kaatamisella. Pettusuikaleiden irrottelu onnistui hyvin, ja loppu männystä pääsi pinoon kuivumaan ja odottamaan leivinuuniin pääsyä. Keräämisen tunnelma oli myös kohdillaan, kun itikoita oli runsaasti ja tiesin karhun nautiskelleen kesäpäivästä samalla leimikolla juuri ennen saapumistani. Yksin ei siis metsässä tarvinnut olla!

Petun keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin!

Kun pettua oli omasta mielestäni riittävästi, vein pettusuikaleet kotiin ja puhdistin niitä hieman ja laitoin ne ilmavasti kuivumaan pellille.

 

 

Petut saivat kuivahtaa pari viikkoa, kunnes seuraavan kerran ehdin niiden parissa touhuta. Luin, että pettusuikaleet kuuluu joko paistaa tai keittää, jotta haitalliset parkit lähtevät niistä paremmin. Olin jo vahdannut kattilaa kuusenkerkkäsiirappia tehdessä, joten valikoin uunissa paistamisen. Minulla ei ollut mitään tietoa kauanko suikaleita kuului paistaa ja missä lämpötilassa, joten menin mututuntumalla. Laitoin suikaleet 175°C asteiseen uuniin ja annoin olla noin 10 minuuttia.

Minun pettusuikaleeni ovat siis ehkä liian tummia, mutta tuskinpa se lopputulokseen vaikuttaa.

Poisotettaessa petun väri oli muuttunut tummaksi ja pettuun vielä jääneen parkin sai helposti irti veitsellä rapsuttelemalla. Näin jälkeenpäin löysin ohjeen, jossa lämpötila oli 200°C ja paistoaika pari minuuttia. Minun pettusuikaleeni ovat siis ehkä liian tummia, mutta tuskinpa se lopputulokseen vaikuttaa.
Lopuksi silppusin kuivuneen petun rasiaan odottamaan jauhatusta ja leipään pääsyä.

Seuraavassa postauksessa pysytään petun parissa, kun kerron jauhatuksen haasteista, sekä itse leivän leipomisesta.

Terkuin Elisa

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset

Blogit ja Kolumnit

Kuvat