Keskustelut Metsänomistus enso lakkauttaa

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 95)
  • Tolopainen

    Eurooppaan jää pieniä yksityisiä paperitehtaita, joille riittää vähempi kuin suurpääoman omistajille. Iso tehdas isot tavoitteet ja kallis johto. Jos Pesosen vuosipalkka on 4milj, sillä pieni perheyritys tulee jo mainiosti toimeen.

    MaraKet

    Kemin tehtaan lopettamissyistä yksi näkökulma on jäänyt vähemmälle huomiolle. Toimintaympäristön mahdottomuuteen on tuonkin lakkautetun tehtaan osalta vaikuttanut merkittävällä tavalla metsäyhtiön maksamat satojen miljoonien eurojen vuosittaiset lahjukset ympäristöjärjestöille (GP, WWF, vihreät) ja pääkaupunkiseudun umpivihreille mediataloille (HS, Yle, MTV). Tästä ei tietenkään julkisuudessa puhuta, mutta asia on jokaisen luettevissa yhtiöiden vuosikertomuksista. Päivän selvä asia niille, jotka osaavat lukea vuosikertomuksia syvemmällä tasolla.

    Rane

    Toimintaympäristön muutosta on myös se kun yhtiöt lopettavat  puunoston yhteismetsältä vain sen takia että Greenpeace on julkisuudessa epävirallisesti ehdottanut sen suojelemista kokonaan.Surkeaa.

    mehtäukko

    Niin. Viherterrorin rutto pitäisi kitkeä juurineen irti, mutta miten? Valtiokin avustaa moista loossia suurilla summilla. Toiminnat vaikkapa Värriössä tai Amatzoonissa eivät ole loogisia saati järjellisiä.

    MaraKet

    Valtio on kyvytön hoitamaan yhä pahenevaa viherongelmaa ja toimii itseasiassa päinvastaiseen suuntaan!

    On kuitenkin nähtävissä että ihmiset ovat kyllästyneet tuohon viherruttoon ja alkavat toimia ominpäin, järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolisin keinoin. Tuo kehitys on ollut ilahduttavaa huomata, vaikka siihen liittyykin pieniä riskejä. Jos päättäjät eivät riittävästi kuuntelee kansalaisiaan, tuo kehitys on väistämätön. Noin on tapahtunut jo useissa maissa, aivan kohta Suomessakin. Siitä on jo selkeitä merkkejä näkyvissä niille, jotka suostuvat vain ne merkit näkemään.

    Rane

    ”järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolisin keinoin.”

    Mitä tällä tarkoitat?

    mehtäukko

    Mehtäukon lähtökohta on se, että omistusoikeuden suojasta en edes neuvottele. En yhtään. Jos jostain aletaan, hintapolitiikka alkaa omistajan suunnasta eikä huutokaupasta. Mikäli yhteiskunnalle on tärkeämpää jokin, se tarjoaa täysimääräisen hinnan lisukkeineen.Sitten vasta harkitaan.

    MaraKet

    Rane. Noiden kuonaryhmien omat toimintatavat: luvattomat vastamielenosoitukset, maalitus sosiaalisessa mediassa, vastaterrori, rahoituksen tukkiminen, valheellisen tiedotuksen järjestelmällinen (epävirallinen) estäminen jne. Sitä saa mitä tilaa ja samalla mitalla.

    Puuki

    Pienemmät uusien tuotteiden valmistukseen (sellun ohella)  erikoistuneet yksiköt olisi nopealiikkeisempiä , vähemmän kok.päästöjä aiheuttavia ja hallinnoltaan kevyempiä kuin isot sellunkeittotehtaat.   Niitäkin ilm. esim. vihreät vastustaa vaikka mitään päteviä perusteita luonnonvarojen käytön eikä ls:n kannaltakaan ei siihen löydy.   Kantohinnoista on vähennetty aina sen verran, että lisääntyvät kulut mm. johdon milj.palkat saadaan maksettua.  Se näkyy kuitupuun hintatrendistä 80-luvulta lähtien.

    S-E Veitsiluodon tehtaan lopetus ei vähennä tukin sahausta. Vain kuitupuun käyttö vähenee. Sahaushan on nyt erityisen kannattavaa ja tukista on pulaa.  Kannattaa ottaa huomioon,  jos tekee tuukipuuleimikoista tarjouspyyntöjä, että tukin hinnat ei oikeasti laske vaikka ehkä ostaja tarjoaa vähemmän koska nyt on VL:n lakkautusuutinen tuore.

    ,

    Kurki

    Jos Pesosen vuosipalkka on 4milj, sillä pieni perheyritys tulee jo mainiosti toimeen.

    UPM:llä on ainakin sata niitä pienempää tehdasta.

    Ei taida riittää 40 000 euron vuosivoitto millekkään pienemmälle paperitehtaalle, vaan se suljettaisiin sekunnissa.

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 95)