Keskustelut Metsänhoito Harvennus pikkumotolla suuremman moton sijaan?

Esillä 10 vastausta, 971 - 980 (kaikkiaan 1,022)
  • Harvennus pikkumotolla suuremman moton sijaan?

    Osa metsänomistajista on ehdottomasti sitä mieltä, että harvennus kannattaa tehdä/teettää pikkumotolla suuremman moton sijaan? Eli perusteluna he pitävät sitä että esimerkiksi UPM:n ja MG:n suuremmat motot tekevät isot ajojäljet metsään ja ajourien välistä jää ottamatta puita (tai jää tiheitä alueita). Eli puita otetaan enemmän ja helpoiten ajourien vierestä eikä kurotella kauempaa. Pitääkö tämä paikkansa?

    Ko metsänomistajat perustelevat että pikkumotolla saa puut otettua metsästä tasaisesti ja siten metsään jää tasaisesti/tasavälein puita kasvamaan ja odottomaan päätehakkuuta.

    Haluaisin kuulla mielipiteitänne ko asiasta (puolesta tai vastaan). Kiitos jo etukäteen…

     

     

  • suorittava porras suorittava porras

    Aikamoista näpertelyä. Normaali enskaan asti hyvin hoidetusta nuoresta metsästä lähtee puuta rekkakuorma hehtaarilta poistuman ollessa 700-800 runkoa. Eikä tarvitse pohtia, millä korjataan. Yhden työvuoron homma.

    PS. Jätkän ei tarvitse opettaa laskelmien tekoa. Takana on lukion pitkä matematiikka ja talousopin kymppi ammatillisessa oppilaitoksessa.

    Puuki

    Leimikoita on monenlaisia. Erona suorittavan tavalliseen oli tuossa ed. kohteessa yrittäjän valittelun puuttuminen huonosta kannattavuudesta ja metsän ryteikköisyydestä.   Lyhyemmän puomin koneella ei nopeudessa ole juuri eroa suht. puun kokoon tietysti.  Ja mottitaksa on tietysti parempi pienilpm:ttaisessa puustossa.  Ne tekee näköjään jotka osaa homman.

    suorittava porras suorittava porras

    Tekee pakosta ,jos muuta ei ole tarjolla. Normi taksasopimustaulukko loppuu jo tilavudeltaan 2,5 kertaiseen runkokokoon ja homma tehdään pienempien tilavuuksien kohdalla talkoolla ,jos ei ole mahdollisuutta tehdä tuntihommina. Ei varmasti ”montaa” hehtaaria vuorossa hakannut. Taisi mennä koko viikko hehtaarilla.

    Puuki

    Normitaulukkoon sopii taksa noille puillekin. Osa huomattavasti keskikokoa järeämpää koivua ojanpenkoilta ja pienimmät kokorunkona oksineen, suuremmat karsittuna rankana.   Sitä ei tietysti kaikki osaa hahmottaa  , että  monella tavalla voidaan käsitellä erilaisia leimikoita, jos aina on joutunut sitä yhtä ja samaa ryteikköpuimista tekemään samoilla spekseillä ensiharvennuksilla.

    Petkeles Petkeles

    Pari vuosikymmentä sitten kävi minimoto hakkuulla eräällä palstalla ja muistona on kapeat ajourat. Ajourien reunapuut pilkoilla ja kallellaan. Hyvä hyvä.

    suorittava porras suorittava porras

    Puuki voi ensin opetella kasvattamaan  puita oikeaoppisesti ja käyttämään raivaussahaa siinä sivussa riittävän intensivisesti. Sitten voi esittää muille vaatimuksia.

    Minä olen käsitellyt tuhansia hehtaareita metsää eri menetelmillä manuhakkuusta  ja moottorikelkkalähikuljetuksesta alkaen. Niistä pienistä yhdistelmäkoneistakin on kokemusta . Kesä koitti niillä työskenneltäessä tavileimikoille aivan liian aikaisin. Mitään tekemättömiä vehkeitä, kun töitä pitäisi oikeasti tehdä.  Energiahommiakin tein päätoimisesti kolmen vuoden ajan , mutta se sählääminen ja säätäminen loppui onneksi kymmenen vuotta sitten.Kun yrittäjää ei enää imagosyistä pakotettu pitämään energiavehkeitä , niille tuli lähtö .  Kymmenen vuoden perioodi on takana pelkkiä avohakkuitakin järeämmillä koneilla .Nykyisellä kalustolla korjuukausi on lähes koko vuosi ja voi tehdä , mitä on tarvis. Nipin napin on pystynyt kesälomat pitämään. Aukkokoneiden työllisyys ei ole ollut läheskään niin hyvä.

    metsänkasvattaja

    kova  on  tahti  jos  800  runkoa  menee  8 tunnissa , ei  tarvi  ihmetellä  jos  korjuuvaurioita  on  runsaasti  ja  puiden  valinta  mitä  sattuu . täytyy  muistaa  että  laskelmat  ovat  laskelmia

    suorittava porras suorittava porras

    Ei tule vaurioita , jos taimikonhoidot on tehty ja puiden etäisyys toisistaan vähintään kaksi metriä. Aluskasvostakaan ei saa olla haittaamasa. Tämmöinen eläkeukkokin tuon määrän hyvissä olosuhteissa  tekee . Nuoret ja reippaat neljänneksen enemmän.  Risukko ja ylitiheys lisäävät vaurioita ja pudottavat tuotoksen helposti puoleen.

    Esittämäni luvut eivät ole mitä tahansa laskelmia , vaan koneen työajan seurannan lahjomattomia lukuja. Jokainen sekunti ja jokainen pölkky leimikolta on tilastoissa . Myös polttoaineen kulutus tehtyä kuutiota kohden näkyy tuotoksen kanssa samalla aukeamalla.

    Jätkä

    Petkeles:”Pari vuosikymmentä sitten kävi minimoto hakkuulla eräällä palstalla ja muistona on kapeat ajourat. Ajourien reunapuut pilkoilla ja kallellaan. Hyvä hyvä.”

    Kun Mopokuskilla ei ole edes yhtä aivosolua, niin hän ei välttämättä tajua, että pienemmälläkin koneella VOISI onnistua tehdä neljän  metrin ajouraa.

    Tuo taitaa olla täysin ylitse pääsemätön yhtälö?

    Koulun opetusmetsässä oli Nokka profin esittelytilaisuus, jossa kellotimme tuotosta. Toki kuski oli hiemaan parempi kuin moni muu, mutta kuitenkin hän selvästi hallitsi homman. Ensiharvennus ja poistuvien puiden keskikoko oli n. 100 litraa.  Sälli pui 18 kiintoa tunnissa, eikä työ ollut mitään hosumista.

    Osasi tehdä sopivan ajouran ja palstalta pui haamu-uralla.

    Mopokuski haukkui edellä yhdistelmäkoneen, mutta kyllä samassa savotassa Ponssen Y-kone teki hakkuuta ja ajoa tehokkaasti ja esim kouran vaihto sujui uskomattoman hyvin. Myös hän oli huippukuski.

    suorittava porras suorittava porras

    Jätkän kokemuksista on 20 vuotta aikaa . Silloin puhuttiin yhdistelmäkoneiden tulosta. Tulivat ja menivät . Ei ollut toimiva konsepti.

    …ja näytökset on näytöksiä. Olosuhteet optimaaliset ja niin on yrityskin. Viikkotasolle kun mennään , on tuntituotosrunkoluvusta karsiutunut ykkönen edestä pois ,samoin moteista tunnissa.

Esillä 10 vastausta, 971 - 980 (kaikkiaan 1,022)